Tarjolla uusia raskaita videoita ja ennakkokuunteluja

12.11.2013 21:00

Hellin ja Carcassin kanssa Eurooppaa parhaillaan kiertävä Amon Amarth päättää rundinsa Helsingin Kaapelitehtaalla 9. joulukuuta. Ruotsalaisbändi on nyt lohkaissut Deceiver Of The Gods -albumiltaan As Loke Falls -lyriikkavideon, jonka voi katsoa tässä alla:

Jo ensi lauantaina Helsingin Virgin Oiliin ehtivä ”Thin Lizzy -johdannainen” Black Star Riders on myös videopuuhissa. Kaliforniassa kuvatun Kingdom Of The Lost -teoksen pariin pääsee tässä alla:

Svart Recordsille kiinnitetty raskas suomalaisyhtye Tombstoned julkaisee debyyttialbuminsa 15. marraskuuta. Brittiläisen Metal Hammerin sivulla voi kuitenkin ottaa haltuun koko doomahtavan levyn mittaisen striimin. Lisätietoja aiheesta löytyy täältä.

Savuntuoksuisen Fu Manchu -yhtyeen Bob Balch ja Scott Reeder ovat puolestaan lyöttäytyneet yhteen Scott Thomas Reederin (ex-Kyuss) kanssa. Tuloksena on yhtye Sun & Sail Club ja porukan ensilevyn pariin pääsee Spinin sivulla.

Lisää luettavaa