Tässä taistossa eivät heikot pärjää: pöytärummutuksen SM-kisat järjestetään 17 vuoden tauon jälkeen

12.3.2024 11:51

Järjestetäänhän sitä kaikenlaisia triathloneja, Ironman-kilpailuja, crossfit-tapahtumia ja muita helpompia kisailuja, mutta ne oikeasti karskeimmat alfaurokset ja -naaraat löydetään aivan toisenlaisen voimankoetuksen yhteydessä. Nyt nämä kovista kovimmat kilpailut tekevät paluun 17 vuoden tauon jälkeen, joten mikäli haluat vedenpitävän keinon todistaa kaveripiirillesi olevasi nk. vahvinta ainesta, höristä nyt korviasi.

2000-luvun alkuvuosilta tutut Pöytärummutuksen SM-kisat nimittäin tekevät paluun. Valtakunnan mestaruutta tavoitellaan Joensuussa 11. heinäkuuta mahdollisimman näyttävällä, hauskalla ja taidokkaalla esityksellä. Kilpailu on avoin, ja siihen haetaan videonäytteellä.

Pöytärummutuksen SM-kisoja järjestettiin vuosina 2002–07 Helsingin Tavastialla osana Riemufestivaalia. Himoitun tittelin korjasivat haltuunsa muun muassa Twist Twist Erkinharju ja Lacu Lahtinen.

Ensi kesän kisojen järjestelyistä huolehtii joensuulainen rumpaleiden yhdistys Joensuun Filli ry, jonka puheenjohtaja Anssi ”Ronski” Rosenius on lajin mestari vuodelta 2004.

”Pelastin roskalavalta kaksi pulpettia siltä varalta, josko Fillin porukalla elvyttäisimme legendaariset kisat ja muu yhdistyksen väkihän innostui välittömästi. Mutta sillä ehdolla, että kisat järjestetään Joensuussa, jos vain lupa saadaan”, Rosenius kertoo tiedotteessa.

”Luvan myöntämistä Pöytärummutuksen SM-kisojen nimen käyttämiseen ei tarvinnut pitkään miettiä, kun Joensuusta ottivat yhteyttä kisojen uudelleen järjestämisen tiimoilta. Tapahtuman alkuperäinen idea nimittäin on Joensuusta lähtöisin, sillä kaupungin omat rumpalisuuruudet Ema Hurskainen ja Laiska Lajunen sen taannoin keksivät. Kisa ikään kuin palaa vuosien tauon jälkeen idean kotikaupunkiin”, kommentoi tapahtumaa alun perin järjestänyt kulttuurivaikuttaja Raimo Pesonen.

Esiraati karsii mukaan lähetetyistä videonäytteistä kahdeksan lupaavinta pöytärummuttajaa. Musiikki- ja kulttuurivaikuttajista koostettava tuomaristo pisteyttää esitykset, joista finaalikierrokselle päässeistä kahdesta parhaasta mestarin valitsee yleisö.

Instrumenttina kilpailussa on perinteinen pulpetti, jota soitetaan käsin ilman kapuloita tai muita työkaluja. Karsintavaihe ja videoiden vastaanottaminen käynnistyy 20. maaliskuuta, ja finalistit ovat selvillä toukokuussa. Voittajat palkitaan finaalitapahtumassa tuotepalkinnoin.

”Tuomaristo kiinnittää huomiota esityksen kokonaisuuteen, viihdyttävyyteen ja rummuttamisen taidokkuuteen. Parhaan show’n tarjonnut kruunataan mestariksi. Täällä ollaan jo ihan täpinöissään kisoista, ei meinaa malttaa kesää odottaa”, tapahtuman tuottaja ja Joensuun Filli ry:n sihteeri Teemu Laasonen kertoo.

Lisää luettavaa