Tässäpä varsin erikoinen parivaljakko: Celine Dion ja korkkareissa tanssiva räävitön supersankari

Dionin musiikkia kuullaan myös uudessa Deadpool-elokuvassa.
4.5.2018 09:19

Vaikka popdiiva Celine Dionilla onkin takanaan parit rankat vuodet, on hienoa nähdä, että huumorintajua vielä riittää. Muun muassa Titanic-elokuvan megaballadista tuttu laulaja on jälleen mukana elokuvien parissa, tällä kertaa tosin sellaisissa merkeissä, jota ei ihan ensimmäiseksi olisi ehkä osannut kuvitellakaan.

Dion on nimittäin mukana räävittömään ja väkivaltaiseen sarjakuvaan perustuvan Deadpool-elokuvan jatko-osan soundtrackilla Ashes-voimaballadilla. Kappaleeseen on tehty myös sopivasti kieli poskella toteutettu musiikkivideo, jossa Dion laulaa mahtipontisesti Caesars Palacen lavalla – samalla kun Deadpool-hahmo tanssii tämän ympärillä korkokengät jalassa. Hoitaakohan Ryan Reynolds itse tanssiosuutensa vai onko kyseessä stuntti?

Saa nähdä, jääkö Ashes samalla tavalla elämään kuin My Heart Will Go On. Musiikkivideosta sen ei ainakaan luulisi olevan kiinni. Deadpool 2 saa ensi-iltansa 16. toukokuuta.

Lisää luettavaa