Tatuoidusta miljonääristä sielujen tyranniin – Bruce Dickinsonin soolotuotanto uudelleenjulkaistaan vinyylinä

Iron Maiden -nokkamiehen levyt saavat pitkään odotetut uudelleenjulkaisut vinyylimuodossa.

Sami Lommi

Iron Maiden -nokkamies Bruce Dickinson kokeili 90-luvulla siipiään sooloartistina ja julkaisi vuosikymmenen aikana viisi pitkäsoittoa ennen paluutaan hevijätin riveihin. Myöhemmin miehen soolokatalogi täydentyi vielä yhdellä levyllä vuonna 2005. Vinyylilevyjen ystävien harmiksi Dickinsonin levyjen painokset ovat olleet pitkään loppuunmyytyjä tai niistä ei ole koskaan vinyylipainosta otettukaan. Nyt asiaan tulee onneksi muutos!

BMG uudelleenjulkaisee vinyyliformaatissa kaikki kuusi Dickinsonin sooloajan studioalbumia: Tattooed Millionaire (1990), Balls To Picasso (1994), Skunkworks (1996), Accident Of Birth (1997), The Chemical Wedding (1998) sekä Tyranny Of Souls (2005). Näistä kaksi viimeiseksi mainittua julkaistaan vinyylinä nyt ensimmäistä kertaa.

Yksittäisten levyjen lisäksi saatavana on rajoitettu erä komeita Soloworks-bokseja, joihin on näppärästi koottu kaikki kuusi vinyyliä yksiin kansiin. Boksin mukana tulee ennakkotilaajille myös hulppea juliste.