Terveet Kädet ratsastaa jälleen – Läjä Äijälä kertoo, että hc-suuruudella riittää suunnitelmia tälle vuodelle

Terveet Kädet julkaisee pian sekä vanhoja levyjä uusiksi että aivan upouuttakin tuotantoa. Timo Isoaho jututti Läjä Äijälää Soundiin 3/22.
24.3.2022 14:34

Hardcore/punk-legenda Terveiden Käsien 90-luvun levyt ovat olleet jo pitkään kiven alla. Ensi kesän loppupuolella saatavuus paranee huomattavasti, sillä Svart Records julkaisee TK 1990–2002 -boksin niin vinyyli- kuin cd-formaatissakin.

Mukana ovat albumit Sign Of The Cross, Doomed Alien Race, The Ultimate Pain ja Non Ultra Descriprica. Lisäksi mukana on ep-levyjä ja aikaisemmin julkaisematonta materiaalia.

­– Ysärin englanninkieliset ”hevilevyt” ovat varsin erilaisia verrattuna 80-luvun kamaan, mutta diggaan itse kummankin aikakauden tuotoksista. Ne myös soundaavat nyt aikaisempaa paremmilta, sillä ne on masteroitu uudelleen, sanoo laulaja Veli-Matti ”Läjä” Äijälä.

Vuonna 2019 alun perin ilmestyneestä, nopeasti loppuunmyydystä TK Pop 1980–1989 -boksista puolestaan otetaan uusia painoksia tulevan kesän aikana.

– Saataisiinkohan tällä kerralla toimitettua boksit myös kovina TK-faneina tunnetuille Sepulturan Max ja Igor Cavaleralle, nauraa Äijälä.

Eikä siinä kaikki, sillä luvassa on myös uutta materiaalia – nimenomaan Terveiltä Käsiltä. Yhtyeen vuonna 2016 tehty lopetuspäätös on siis peruttu.

– Kun Terveet Kädet päätti päivänsä, jatkoimme toimintaa Lapin Helvetti -nimellä. Porukka ei kuitenkaan suostunut unohtamaan TK:ta, ja yhtyettä kysyttiin jatkuvasti keikoille. Jossakin vaiheessa annettiin periksi, ja esiinnyttiin muutaman kerran…

Ja nyt tilanne on siis sellainen, että ensi vuoden alkupuolella on luvassa uusi TK-studioalbumi. Äijälä kuvailee, että luvassa on räväkkää materiaalia Lapin helvetti -albumin (2016) tyyliin.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Äskettäin julkaistiin Terveet Kädet – Heikki Kemppaisen valokuvia 1980-1984 -kirja, joka sisältää historiallista kuvamateriaalia maailmanlaajuista pioneerityötä tehneen torniolaisyhtyeen alkutaipaleelta.

– Kemppainen työskenteli aikoinaan paikallisessa lehdessä, ja hän oli usein paikalla kameransa kanssa, kertoo Äijälä.

­– Kirjaidean takana taas on Sami Hernesaho Finnish Hardcore -yhteisöstä. On pirun hienoa, että nämä kuvat ovat nyt diggareiden nähtävillä!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/22.

Lisää luettavaa