The Beatlesin uraa vauhdittanut country-legenda Frank Ifield on kuollut

20.5.2024 18:20

Frank Ifield on kuollut 86-vuoden iässä, uutisoi NME.

Isossa-Britanniassa syntynyt ja Australiassa varttunut Ifield nousi suuren yleisön tietoisuuteen 1960-luvulla. 13-vuotiaana ensimmäisen kitaransa saanut Ifield oli muusikkona itseoppinut – ja parhaimmillaan äärimmäisen tuottelias. Laulaja julkaisi Australiassa kuudessa vuodessa 44 hulppeat levyä.

Uransa alkupuolella The Beatles toimi Ifieldin lämmittelijänä Isossa-Britaniassa, ja sai näin nimelleen nostetta countrylaulajan laajan fanikunnan keskuudessa. Ifieldin suosiosta saarivaltakunnassa kertoo jotain se, että laulaja pokkasi Isosta-Britanniasta kaikkiaan neljä listaykköshittiä I Remember Youn, Lovesick Bluesin, The Wayward Windin sekä Confessin’ That I Love Youn muodossa.

Ifieldin terveys alkoi reistailla vuonna 1986, jolloin osa hänen keuhkoistaan jouduttiin poistamaan keuhkokuumeen takia. Leikkaus vahingoitti laulajan äänihuulia ja laittoi tämän uran tauolle useiksi vuosiksi.

Lisää luettavaa