The Edge haluaisi välillä hajottaa koko U2:n, mutta tällaisella ajatusleikillä hän saa puhuttua itsensä ympäri

6.3.2023 13:06

U2:n tulevaisuudennäkymät ovat olleet viime aikoina puheenaiheena, kun kävi ilmi, että yhtyeen rumpali Larry Mullen ei ole mukana bändin syyskeikoilla Las Vegasissa. Rumpalin tonttia hallinnoi tuolloin hollantilaisen Krezip-yhtyeen jäsen Bram van den Berg, kun Mullen on sivussa terveyssyiden takia.

Mikäli kysymyksessä olisi mikä tahansa muu yhtye, ei tilanne kuulostaisi kovin ihmeelliseltä. U2 kuitenkin tunnetaan siitä, että sen jäsenistö on pysynyt muuttumattomana aina ensimmäisestä julkaisusta saakka, ja orkesteri on vain kerran aikaisemmin esiintynyt vajaalukuisena. Basisti Adam Clayton jäi sivuun yhdeltä keikalta vuonna 1993 krapulan vuoksi, ja tuon tapauksen jälkeen kului komeat 30 vuotta ennen kuin vastaavaan tilanteeseen jouduttiin uudelleen.

Ovatko yhtyeen rivit sitten rakoilemassa? The Edge toppuutteli kuiskutteluja Telegraphin haastattelussa ja kertoi samalla, miten kitaristi itse saa itsensä rauhoittumaan, kun hermot meinaavat palaa Bonon kanssa. Haastattelusta uutisoi myös Ultimate Classic Rock.

”Tietysti Bono on välillä minulle liikaa. Varmasti minäkin ajan hänet välillä hulluuden partaalle. Jos niin ei olisi, tekisimme toisillemme karhunpalveluksen, koska silloin asioita oikeasti tapahtuu, kun haastamme, kiusaamme ja puskemme toisiamme eteenpäin. Jos sellaiseen ei koskaan halua ryhtyä, ei saavuta kunnollista luovaa yhteistyötä kenenkään kanssa”, Edge sanoo.

”Kun olen itse joskus masentunut, saatan sanoa itselleni, että ok, tämä saa riittää. Haluan tehdä jotain vähemmän uuvuttavaa ja hauskempaa. Siispä mitä? Sitten ajattelen, että rakastan musiikkia, mutta haluaisinko ryhtyä sooloartistiksi? Enpä oikeastaan. Minun täytyisi siis löytää hyvä laulaja. Ok, teen sitten jotain Bonon kanssa. Mutta tarvitsemme myös ainutkertaisen rytmisektion, joka ei kuulosta miltään muulta bändiltä. Sehän tarkoittaa sitten Adamia ja Larryä.”

”Eli joka kerta, kun harkitsen lopettamista, tavallaan keksin U2:n uudelleen. Me kaikki tiedämme, että loistamme kirkkaammin, kun olemme toistemme lähellä. Siksi on hyvin vaikeaa lopettaa tätä nändiä – se vain sopii meille niin hyvin.”

U2:n Vegas-keikat ovat ensimmäinen kerta, kun yhtye soittaa livenä vuoden 2019 jälkeen. Seuraavaa maailmankiertuetta odotellessa!

Lisää luettavaa