”Tiedät että tulen valituksi, muuten et edes kysyisi minua” – Bruce Dickinson muistelee saamaansa Iron Maiden -koelaulutarjousta elämäkerrassaan

Bruce Dickinson ei turhia nöyristellyt Iron Maiden -managerin tarjotessa tälle koelaulutilaisuutta.

Iron Maiden -solisti Bruce Dickinsonin elämäkerta What does this button do? ilmestyy lokakuussa ja maistiaisia siitä, mitä opus tulee sisällään pitämään, on alkanut putkahdella Internetin ihmeelliseen maailmaan. Yhtyeen kotisivuilla onkin nyt luettavissa pätkä miehen muisteluista saamaansa Iron Maiden -koelaulutilaisuuteen liittyen.

Voit lukea otteen kokonaisuudessaan suomennettuna tästä:

”Olimme alkaneet harjoitella muutamia keikkoja varten, mutta ääneni oli käheä jo puolen tunnin jälkeen. Soitimme Marquee Clubilla, enkä voinut puhua vedon jälkeen kahteen päivään. Olin epätoivoinen. Olin laulanut albumilla, joka oli otettu hyvin vastaan, mutta tunsin itseni pelkäksi huijariksi. Ääneni ei vain pystynyt siihen. Mökötin pari päivää lasiini itkien, kunnes alitajunnassani aloin kuunnella viisaita neuvoja hammaslääkärini entiseltä tyttöystävältä. Entisenä arvostetun Cheltenham Ladies’ Collegen oppilaana, hän oli ottanut hyvin kattavia laulutunteja ja pitänyt oppimastaan kirjaa.

’Sinulla on oikein hyvä ääni, mutta sinun tulisi hallita sitä hieman paremmin’, hän sanoi, luennoiden minulle yläluokkaisella äänensävyllään. Se sai minut äreäksi, mutta myös kiinnostuneeksi: ’Miten tarkalleen ottaen?’

’Voitko tehdä kielelläsi näin?’

Tuijotin hänen kurkkuunsa. Mikäli joku olisi seurannut tilannetta sivusta, hän olisi varmaankin luullut minun yrittävän kaivaa kultakaloja hänen suustaan, mutta itse asiassa tutkailin hänen kykyään litistää kielensä, saaden sen näyttämään lähinnä liiskatulta sammakolta.

’Hmm’, tuumin ja lainasin hänen harjoituskirjaansa ja suunnistin kirjastoon tutkimaan ääntä sekä sen toimintaa. Muistatko sen laulukirjan ja kaikki ne tunnit kirjastossa hengitys- ja äänenhallinnan parissa? alitajuntani kyseli. Muistatko kaikki ne typerät kynttilät, tuolien kannattelut, alaselän seinää vasten survomiset ja ne muut kummalliset palleaa vahvistavat ja rinta- sekä pää-äänten resonanssia kehittävät tehtävät? se kysyi. Aloin kiinnittää siihen enemmän ja enemmän huomiota.

Tekniikalla ei tee mitään, ellei sitä hyödynnä. Sinulla on tekniikka, jota voit käyttää uuteen ääneesi. Lopeta itsesäälissä kieriskely ja ole fiksu. Opettele olemaan sinä. Opeta itseäsi.

Aloin nauttia uudelleen löytämistäni kyvyistä. Aloin nähdä kokonaan uuden maiseman avautuvan edessäni. Mikäli olisin ollut maalari, efekti olisi ollut sama, kuin olisin saanut eteeni valtavan tyhjän kankaan sekä täysin uuden väripaletin.

Mielen teatteri alkoi käydä hyvin kiinnostavaksi, mutta en ollut varma, toimisiko se Samsonin kanssa. A&M Records alkoi osoittaa meihin kiinnostustaan. Jos oikein tarkkoja ollaan, he olivat kiinnostuneita erityisesti minusta ja tekivät sen hyvin selväksi kuvaussessioissa, jossa minut tuotiin etualalle ja loppuyhtye sai värjötellä taustalla.

Tuon vuoden Reading Festival oli hyvin suoraviivainen tapaus, mutta uuden rumpalin avustamana. Barry oli lähtenyt; Paul halusi hänestä eroon. Minä pidin Barrystä, mutta mitä itse rumpalointiin tuli, hänellä oli tiettyjä puutteita. Mel Gaynor tuli hänen tilalleen. Hän oli noin neljässä eri bändissä ja eli hyvin sosiaalisesti aktiivista elämää. Hän oli uskomaton rumpali. Joutsenlaulumme Readingissa menikin lopulta oikein kelvollisesti. Lauloin uudella äänelläni, kaikki hurrasivat, eikä kukaan tuntunut kaipaavan nahkanaamaria.

Festivaalit suorastaan kylpivät huhuissa ja juoruissa. Siellä ei ollut mutaista – pikemminkin kuivaa ja mukavaa – ja alkoholi sekä erinäiset kemikaalit aiheuttivat mukavasti henkistä epätasapainoa ja kyvyttömyyttä. Keskellä aukiota, ruoka- ja oluttelttojen ympäröimänä, tökötti yksittäinen tolppa, jonka huipulta heijastui kirkasta valoa. Olin olutteltan nurkassa kun Rod Smallwood lähestyi minua ja sanoi: ’Mennään jonnekin rauhallisempaan paikkaan juttelemaan.’ Kävelimme ulos teltasta ja päädyimme seisoskelemaan tolpan juureen kaiken kansan nähtäville. Ajattelin hänellä olevan jotakin mielessään.”

’Haluaisitko tulla huoneeseeni hieman jutustelemaan?’, hän kysyi. Olin varma, ettei hän halunnut esitellä minulle vain postimerkkikokoelmaansa.

Readingin Holiday Inn muuttui festivaalien aikana matalakattoiseksi jänisten tunneliverkostoksi täynnä irstailua, mikäli vain osasit kaivaa oikeista paikoista.

Huoneessa, piilossa uteliailta katseilta, Rod latoi korttinsa pöytään: ’Tarjoan sinulle mahdollisuutta koelaulaa Iron Maidenille’, hän sanoi. ’Oletko kiinnostunut?’

Asioiden ympärillä oli jo kierrelty ja kaarreltu aivan tarpeeksi, joten kerroin hänelle suoraan mitä ajattelin: ’Ensinnäkin, tiedät että tulen valituksi, muuten et edes kysyisi minua. Toiseksi, mitä Paulille, bändin nykyiselle laulajalle tapahtuu ja tietääkö hän päivänsä luetuiksi? Kolmanneksi, kun saan homman, ja tulen sen myös ottamaan, oletteko valmistautuneet aivan uuteen tyyliin ja mielipiteisiin sekä tyyppiin, joka ei vain myötäile mukana? Voin olla vaativa paskiainen, mutta olen sitä vain oikeista syistä. Mikäli ette kaipaa moista, kerro se nyt ja annetaan asian olla.

Puheeni kumpusi kiukusta, epäoikeudenmukaisuudesta, lattioilla nukkumisesta, uhmasta ja aidosta kekseliäisyydestä. Mikäli Iron Maiden halusi jumalten vasaran, niin antaa palaa. Mikäli ei, he voivat häippäistä ja valita jonkun tylsemmän tilalle. Kuten sanonta kuuluu, ole varovainen mitä toivot, sillä saatat hyvinkin saada sen.”