Bruce Dickinson antoi maailman johtajien kuulla kunniansa Philadelphiassa: ”Yhdelläkään heistä ei ole kaikki päässä kohdallaan”

Iron Maiden -laulaja lateli suoria sanoja yhtyeen keikalla Philadelphiassa.
6.6.2017 20:55

Brittimetallin suurimpiin ja kauneimpiin lukeutuva Iron Maiden siirsi The Book of Souls -maailmankiertueensa Euroopasta jälleen Pohjois-Amerikan maille 4. päivä kuluvaa kuuta Philadelphiassa vetämänsä konsertin myötä. Yhtye tarjoili totuttuun tapaan paitsi kahmalokaupalla hittejä ja klassikoita, myös painavaa asiaa maailman tilasta solisti Bruce Dickinsonin suulla, miehen pohjustaessa albumin nimikkokappaletta muinaisen Maya-kansan kohtaloa kummastellen.

”Se on aika uskomatonta, kun otetaan huomioon kaikki mitä he rakensivat; temppeleitä, pyramideja, suuria kivirakennelmia ja kaikenlaista sekä kehittivät kielen, jota ei vieläkään kyetä kääntämään”, Dickinson aloitti puheensa. ”Miten ihmeessä he vain hävisivät? Se on vähän sama meidänkin kanssamme, koska uskomme ja luotamme siihen, että kaikki vain pysyy ennallaan.”

Tästä Dickinson siirtyi nykymaailman johtajiin, joista miehellä ei hirvittävästi hyvää sanottavaa ollut.

”Tiedämme, että kaikilla mielipuolilla jotka johtavat maailmaamme, aivan kaikilla heillä, kaikilla helvetin mielipuolilla, jotka tällä haavaa johtavat meitä – yhdelläkään heistä ei nimittäin ole kaikki päässä kohdallaan – on sormet nappuloilla, joilla he voivat tuhota miljoonien ja taas miljoonien elämät kertaheitolla. Kaikki turva ja vakaus jota luulemme omaavamme voi hyvinkin hävitä aivan yhtä nopeasti kuin mayoiltakin. Muutaman tuhannen vuoden päästä joku saattaa kaivaa Philadelphian Liberty Bellin esiin ja ihmetellä: ’Mitä helvettiä täällä tapahtui? Kuinka he onnistuivat sotkemaan kaiken?'”

 

Lisää luettavaa