Timo Rautiaisen jatkokuviot selviämässä

14.12.2007 19:30

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Timo Rautiaisen piti kirjoittaa menneen syksyn aikana uusia kappaleita kolmannelle sooloalbumilleen. Niin ei kuitenkaan käynyt.

– Viime kesän keikkojen jälkeen hanskat tippuivat maahan ihan totaalisesti. Mennyt kevät oli ollut kamalan kiireinen. Alkuviikot teimme Loppuun ajettu -albumia ja loppuviikoilla työskentelin K-Rappu -ohjelman parissa. Myös kesä sujui hyvinkin kiireisesti. Sitten keikat loppuivat ja tuli sellainen hölmistynyt olo, että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä. Niin, tosiaan, suunnitelman mukaan piti kirjoittaa uutta musiikkia, mutta kitara ei tuntunut hyvältä kädessä, Timo sanoo.

– Itse asiassa uutta materiaalia oli tarkoitus julkaista ep:n muodosssa jo ensi vuoden alkupuolella, mutta tästä suunnitelmasta jouduttiin luopumaan hyvissä ajoin. Esiintymisiä ei olla kuitenkaan perumassa, sillä lähdemme tien päälle maaliskuun puolivälin jälkeen. Kierretään klubeja viiden viikon ja parinkymmenen keikan verran.

Rautiainen huomauttaa, että viime syksyn "masennuskausi" on muutenkin jo takana.

– Viime aikoina olen luonnostellut erään elokuvan tunnussäveltä ja olen saanut siitä kamalasti intoa muuhunkin tekemiseen.

– Paiskaammekin nyt mainitun klubirundin ja sen jälkeen on tarkoitus ryhtyä kirjoittamaan toden teolla seuraavan albumin materiaalin. Siihen kuluu ensi kesä, joten meitä ei tulla näkemään ensi suven festareilla. Sen verran uskallan sanoa tulevasta jo nyt, että baritonikitara tulee näyttelemään isoa osaa ainakin omassa soittamisessani. Se kuulostaa älyttömän hyvältä muun orkesterin soundin seassa. Eikä mandoliinia unohdeta jatkossakaan (naurua).

Rautiaisen seuraavat kuukaudet kuluvat myös K-70 -ohjelmasarjan kuvauksissa. Ohjelman kotisivut kertovat tulevasta seuraavaa: "K-70 sarjassa seurataan noin 12-henkisen kuoron matkaa jäsenten etsimisestä ensisinglen julkaisemisen kautta loppuunmyytyyn konserttiin. Mutta kuoro ei ole mikä tahansa kuoro. Kuoron jokainen jäsen on yli 70-vuotias ja ohjelmisto koostuu ainoastaan suomalaisista rock-klassikoista, uusista ja vanhoista. Kuoron ohjelmisto koostuu tunnettujen suomalaisten yhtyeiden kappaleista Sielun Veljistä PMMP:hen, Apulannasta Maija Vilkkumaahan, Teräsbetonista Pelle Miljoonaan. Kuoroa säestää rockyhtye, joka myös kuulostaa rockyhtyeeltä."

– Ohjelmaa on nyt kuvattu viisi jaksoa kahdeksasta. Hommahan on ollut älyttömän mielenkiintoista, todellista aikuisviihdettä! Koko juttu huipentuu sitten maaliskuun alussa, jolloin nuo mainitut konsertit tapahtuvat.

Jo aikaisemmin uutisoitu Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -dvd on myös hiljalleen valmistumassa.

– Ollaan pidetty aikataulu joustavana eikä olla lähdetty kiirehtimään. Sisällön kustannuksella tehdään ja sitä sisältöä on myös tulossa, sillä mukaan saataneen sellainen seitsemän täysimittaista keikkaa, sekä tietysti iso kasa kaikenlaista muuta kuva- ja äänimateriaalia. Eiköhän tämä paketti ilmesty tuossa ensi keväänä.

www.timorautiainen.com

Lisää luettavaa