TMZ: Kitaristilegenda Eddie Van Halenin väitetään sairastavan syöpää – käy saamassa säännöllisesti hoitoa Saksassa

13.10.2019 20:39

Hiljaiseloa viime vuodet viettäneen Van Halenin kitaristi Eddie Van Halen sairastui kielisyöpään vuosituhannen vaihteessa. Mies sai sairauteensa hoitoa, jonka yhteydessä osa hänen kielestäänkin poistettiin, ja lopulta mies julistettiin tervehtyneeksi vuonna 2002. Runsaasta tupakoinnista huolimatta Van Halen syytti sairastumisestaan julkisesti metallisia plektroja, joita tapasi pitää suussaan soittaessaan kitaraansa niin sanotulla kahden käden tapping -tekniikalla.

Nyt TMZ raportoi Van Halenin saaneen kaikessa hiljaisuudessa hoitoa kurkkusyöpään jo useamman vuoden ajan. TMZ:n tietojen mukaan mies olisi vieraillut viiden vuoden ajan säännöllisesti Saksassa saamassa sädehoitoa sairauteensa.

Pari viikkoa sitten raportoimme, kuinka Van Halen -solisti David Lee Roth julisti uskovansa yhtyeen olevan tiensä päässä. Myöhemmin Eddie Van Halenin ystävänä tunnettu Toto-kitaristi Steve Lukather paljasti yhtyeen leirissä olleen viime aikoina jonkinlaista terveysongelmaa.

Ennen Van Halenin virallista vahvistusta kyseessä on tietenkin vain huhu, mutta se toki selittäisi orkesterin viimeiset neljä vuotta kestäneen joutilaisuuden. Bändin uskottiin aikoneen palata tien päälle tämän vuoden aikana, ennen kuin suunnitelmat syystä tai toisesta peruttiin.

Lisää luettavaa