Terveyshuoletko syynä mönkään menneille kiertuesuunnitelmille? Toto-kitaristi paljasti Van Halen -leirin kuulumisia

Eddie Van Halen vuonna 2007.
Anirudh Koul/Wikimedia Commons

Toto-kitaristi ja Eddie Van Halenin hyvä ystävä Steve Lukather sanoo, että Van Halenin hiljaiselo johtuu ainakin osittain terveydellisistä syistä. Huhuja jo kerran syövän selättäneen kitarasankarin nykyisestä terveystilanteesta on liikkunut jo hyvän tovin.

Huhut vahvistuivat entisestään, kun Van Halen -solisti David Lee Roth kiusoitteli bändin suuntaavan tämän vuoden alkupuolella tien päälle, mutta suunnitelmat eivät lopulta koskaan konkretisoituneet. Alkuperäisbasisti Michael Anthony vahvisti myöhemmin, että häneltäkin tiedusteltiin kiinnostusta reunioin-keikkoihin, mutta ilmeisesti suunnitelmiin tuli äkkiarvaamatta muutoksia. Roth otti hiljattaisessa haastattelussaan aiheeseen kantaa toteamalla lyhyesti, että ”Kuulen samoja huhuja kuin muutkin, eikä ole minun asiani arvailla”.

”Rakastan Ediä ja Alexia; he ovat olleet ystäviäni 40 vuoden ajan”, Lukather kommentoi The Eddie Trunk Podcastin tuoreessa haastattelussa. ”Olen edelleen ystävä Mikenkin kanssa. Rakastan kaikkia noita kavereita. Olen kuin Sveitsi. En puutu heidän väleihinsä.”

”Voin katsoa sinua suoraan silmiin ja sanoa, että olen ollut yhteydessä Ediin”, mies jatkaa. ”Tekstailemme jatkuvasti. En voi sanoa paljoakaan. En halua sanoa mitään.”

”Kaikki haluavat Van Halenin takaisin — enkä vähiten minä, sillä he ovat mielestäni yksi kaikkien aikojen suurimmista rock’n’roll-bändeistä”, Lukather lisää. ”Eddie mullisti koko planeetan soitollaan. Hän ja Alex ottavat rennosti ja odottavat, mitä seuraavaksi tapahtuu. Luulen heidän olevan tauolla. Heillä on ollut joitakin terveyshuolia ja sellaista. Olemme nyt vanhempia ja rundille lähteminen vaatii vähän aiempaa enemmän panostusta.”

”Kaikki mitä voin sanoa on, että en usko minkään draaman olevan esteenä heidän työskentelylleen”, mies toteaa. ”En voi oikein sanoa enempää. Rakastan noita veljeksiä niin kovasti ja meillä on aina ollut hyvät välit. Olen paitsi suuri fani mutta ihailen heitä myös ihmisinä.”

Van Halenin toistaiseksi viimeinen keikka soitettiin Los Angelesin Hollywood Bowlissa lokakuun 4. päivä vuonna 2015.