Tokasikajuttu lisätty Yle Areenan tarjontaan – Pertti Kurikan Nimipäivien viimeisiä vuosia päästään seuraamaan pian myös televisiosta

Kovasikajuttu-leffan jatko-osa on suoratoistopalvelussa lokakuun 14. päivään saakka.
18.4.2018 10:37

Mainioita uutisia kaikille Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen ystäville: erinomaisen Kovasikajuttu-dokumenttielokuvan itsenäinen jatko-osa, Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama Tokasikajuttu on lisätty tänään Yle Areenaan katseltavaksi. Dokumenttielokuvaa on suoratoistopalvelussa aina lokakuun 14. päivään saakka.

Hyviä uutisia on tiedossa myös niille, jotka eivät Areenan palveluita syystä tai toisesta voi tai halua käyttää, sillä Tokasikajuttu esitetään myös televisiossa ensi viikolla. Dokumentti näytetään Ylen TV1-kanavalla maanantaina 23. huhtikuuta kello 21.30 alkaen ja uusintana myöhemmin sunnuntaina 29. huhtikuuta kello 12.40. Hyvä!

Elokuvassa seurataan Pertti Kurikan Nimipäivien viimeisiä vuosia, joihin kuuluu niin Euroviisu-esiintymisiä kuin kitaristi Pertti Kurikan vaikea päätös jäädä eläkkeelle ja pistää bändi jäihin.

Lisää luettavaa