Trent Reznor ja David Fincher yhteistyössä – tähtäimessä Fight Club -musikaali

15.7.2015 16:41

Aiemminkin elokuvien parissa yhteistyötä tehnyt parivaljakko Trent Reznor & David Fincher on hakemassa tiimipeliinsä uusia tasoja. Nine Inch Nails -nokkamies on nimittäin lyönyt tällä kertaa hynttyyt yhteen ohjaajan kanssa tämän vuoden 1999 Fight Club -elokuvaan pohjautuvan rock oopperan tiimoilta. Kuten sisarlehtemme Rumba jo aiemmin päivällä ennätti kertomaan, tähtäimessä kaksikolla kerrotaan olevan ei enempää eikä vähempää kuin Broadway. Vihjeen Reznorin mukanaolosta antoi Fight Clubin elokuvasovituksen pohjana toimineen alkuperäisromaanin kirjoittaja Chuck Palahniuk. Myöhemmin Palahniuk itse myös vahvisti uutisen.

Fight Clubin musikaaliversio on ollut työn alla viime vuodesta asti ja sen tekijätiimiin on tuoreimpien tietojen mukaan kiinnitetty myös aiemmin mm. Leijonakuningas– ja Spider-Man -musikaalien ohjaajana mainetta saavuttanut Julie Taymor.

Trent Reznor puolestaan on säveltänyt Oscarilla palkitun musiikin Fincherin elokuvaan The Social Network (2010) sekä Golden Globe -ehdokkuudella huomioidun musiikin elokuvaan The Girl With The Dragon Tattoo (2011). Grammy- ja Golden Globe -ehdokkuudet miehelle puolestaan napsahtivat Fincherin viimeisimpään Gone Girl -pätkään (2014) tehdystä säveltaiteesta.

Lisää luettavaa