Turisas painii mittavan dvd:n kimpussa

Suomalaisen metallimusiikin eturiviin noussut hämeenlinnalainen Turisas on työstänyt kesän aikana uransa ensimmäistä dvd-julkaisua. Kamerat ovat kiertäneet ahkerasti yhtyeen mukana.

– Tosiaan, olemme tänä kesänä ottaneet projektiksemme kuvata mahdollisimman paljon materiaalia. Keikkoja, keikkareissuja ja plus kaikkea muuta oheishäröilyä. Kuluva kesä on muutenkin poikkeuksellinen, sillä soitamme enemmän Suomessa kuin ulkomailla. Se on tietysti mukavaa kun ei tarvitse yhtä 45 minuutin settiä varten lähteä koko viikonlopuksi reissuun. Dvd:lle tuleva livematsku siis painottuu näihin festarimeininkeihin, sillä emme tunteneet vielä pystyvämme toteuttamaan yhtä kokonaisuudessaan tallennettavaa klubikeikkaa tarpeeksi korkealla tasolla ja sisällöllä. Eli siis; pakettiin on tulossa aika paljon bändistä kertovaa dokumentääristä matskua ja livevetoja siinä sivussa myös. Eli nyt vaan keikoille kaikki vielä riehumaan niin saavat ulkomaanspedetkin nähdä, millainen meininki täällä Suomen-keikoilla on, Turisas-solisti Warlord Nygård sanoo.

Kuvasitte esimerkiksi Ruisrockin-konsertin. Millainen meininki siellä oli?

– Hirmuinen! Oli hienoa nähdä, että vaikka soitimme niin myöhään sunnuntaina ja sadettakin oli lupailtu niin kiitettävän moni oli jäänyt mestoille. Ja eihän siellä sitten mitään satanut – mitä nyt hikeä lensi hurjan näköisessä, ahem… "folkpitissä". Itse taisin tosin olla vähän pihalla, kun huutelin kuulemma Nummirockiakin yleisölle!

Olette myös tekemässä Battle Metal -kappaleesta uutta versiota.

– Siitä biisistähän on tullut meille jonkinlainen kaiken kiteyttävä ralli. Itse en ole kuitenkaan pystynyt kuuntelemaan sitä pariin vuoteen irvistelemättä. Meistä tuntui, että voisimme tehdä kappaleen uudelleen, sen ansaitsemalla tuotannolla. Eli se soundipolitiikka siinä on ärsyttänyt ja nyt päivitetään biisi sille tasolle, jossa bändi menee vuonna 2008. Lisäksi sovitusta tulee ehkä vähän tiivistettyä. Haluttiin myös tehdä biisistä video eikä se vuoden 2003 versio ole sitäkään ajatellen ihan ajan tasalla. Tulevaan videoon muuten haetaan faneilta materiaalia ja lisätietoja saa osoitteesta www.turisas.com

Onko teillä ollut yhtään aikaa kirjoittaa uutta materiaalia ja oletteko jo suunnitelleet/aikatauluttaneet seuraavan levyn sessioita?

– Kyllä tässä on sen verran hoppua pidellyt, ettei aikaa uuden materiaalin työstämiseen ole kerta kaikkiaan jäänyt. Nyt pusketaan tämä festivaalisesonki loppuun ja syyskuusta eteenpäin tulemme rundaamaan klubeja vielä melkein kuusi kuukautta. Ensi keväänä olisi sitten tarkoitus ottaa vähän taukoa tästä järjettömästä karavaanarielämästä ja ehtiä istumaan vähän pianonkin ääreen.

Turisas kiertää syksyllä ja alkuvuodesta brittiläisen DragonForcen kanssa niin Britanniassa kuin muuallakin Euroopassa. Kaksikko päättää kiertueen Helsingin Tavastialle (2.3.09) ja Oulun Teatrialle (3.3.09).