UMK:ssa kisaava Jesse Markin: ”En aio osallistua Euroviisuihin jos Israel osallistuu”

Monet viisufanit ovat vaatineet Israelin sulkemista kisasta, mutta EBU:n mukaan poissulkemiseen ei ole syytä.
11.1.2024 13:54

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, maan osallistuminen muun muassa Euroviisuihin kiellettiin. Nyt monet maat ja viisufanit vaativat, että myös Israel suljetaan pois tulevista kisoista Gazan tilanteen vuoksi. Esimerkiksi Suomessa artistit, muusikot ja alan ammattilaiset ovat pistäneet vireille vetoomuksen, jossa vaaditaan Yleä painostamaan Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista.

Suomen Euroviisuedustaja valitaan Uuden Musiikin Kilpailun kautta, jonka finalistit julkistettiin eilen. Kisassa on mukana muun muassa Jesse Markin, joka julkaisi nyt Instagramissa videon, jossa kertoo boikotoivansa kisoja, mikäli Israelia ei suljeta viisuista pois.

”Moni on kysellyt multa Israelin osallistumisesta Euroviisuihin ja nyt teen tämän videon siinä mielessä, ettei jää mitään epäselvyyksiä. Mä en aio osallistua Euroviisuihin jos Israel osallistuu”, Markin sanoo.

Markin alleviivaa kuitenkin panostavansa UMK:hon ”110-prosenttisesti” ja haluavansa osallistua kisoihin, mutta asettaa ihmisoikeusasiat etusijalle.

”Mä oon myös sitä mieltä, että kuka tahansa nyt sitten päätyykään edustamaan Suomea, niin sen pitää nimenomaan edustaa Suomea ja kuunnella oman äänensä lisäksi suomalaisten ääntä. Ja mä koen, että tässä tilanteessa tästä kyseisestä asiasta moni suomalainen on mun kanssa samaa mieltä. Olkoon nää mun sanat nyt pieni pisara siinä purossa, mutta kuitenkin.”

EBU ei ainakaan toistaiseksi ole sulkenut vudesta 1973 mukana viisuissa mukana ollutta Israelia kisoista, koska EBU:n mukaan viisuissa kisaavat yleisradioyhtiöt eivätkä maan hallinnot. Ylen luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilénin mukaan Ylellä seurataan yhdessä Pohjoismaiden yleisradioyhtiöiden kanssa tiiviisti, miten EBU reagoi asiaan.

”Valitettavasti tuo Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti on todella pitkä. Niin karmeaa kuin se onkin, niin se ei ole valtioiden välinen hyökkäyssotatilanne, joka Venäjän ja Ukrainan välillä on ollut. Näin ollen tilanne ei ole ihan sama. Silloinhan reagoitiin tilanteeseen hyvin varhaisessa vaiheessa. Tässä vaiheessa seurataan, mihin ratkaisuihin EBU ja tietenkin Ruotsi, järjestävänä tahona, päätyvät”, Vilén kommentoi Ilta-Sanomille.

Lisää luettavaa