Uusi Michael Jackson -biisi kuultavana

12.10.2009 10:15

Michael Jacksonin tulevalta This Is It -levyltä lohkaistu nimiraita on kuultavissa artistin nettisivuilla. Kappale esiintyy myös Michael  Jackson’s This Is It -elokuvan lopputekstien aikana ja biisin kaksi eri versiota on toki mukana myös elokuvan soundtrackilla.

Soundtrack julkaistaan Suomessa 26. lokakuuta, kaksi päivää ennen elokuvan odotettua maailmanensi-iltaa. Ensimmäinen levy sisältää alkuperäiset albumiversiot Michael Jacksonin suurimmista hiteistä ja kappaleet esiintyvät levyllä samassa järjestyksessä kuin elokuvassa.

Toinen albumi sisältää varhaisia demoversioita Jacksonin kappaleista (esimerkiksi She’s Out Of My Life, Wanna Be Startin’ Somethin’ ja Beat It). Levyllä on mukana myös äskettäin löydetty artistin lausuma runo Planet Earth. Soundtrackin täydentää 36-sivuinen booklet, joka sisältää kuvia Michaelista hänen viimeisissä harjoituksissaan.

Jo jonkin aikaa sitten kerrottiin Jacksonin ruumiinavauksen paljastaneen, että "laulajan sydän oli terve, ja hän oli muutenkin hyvässä kunnossa". Jacksonin keuhkojen kerrotaan kuitenkin olleen verratain huonossa kunnossa.

Lisää luettavaa