”Se vaikuttaa melkoiselta ajanhukalta” – Sepultura-kitaristi ei ymmärrä Cavaleran veljesten Roots-juhlakiertueen tarkoitusta

1.1.2017 13:57

Sepultura-kitaristi Andreas Kisser ei näe Max ja Igor Cavaleran Roots-klassikkoalbumin tiimoilta tehdyssä juhlakiertueessa juurikaan järkeä. Australialaiselle Loud Magazinelle haastattelun myöntänyt Kisser ei empinyt mielipiteensä julkituomisessa, kun mieheltä tiedusteltiin, aikooko Sepultura itse juhlistaa Arise tai Roots -albumien merkkipäiviä ko. albumikokonaisuudet käsittävillä keikoilla.

– Emme oikeastaan. Se vaikuttaa melkoiselta ajanhukalta. Se ei tuo mitään uutta kenenkään uralle. Olemme soittaneet kokonaisia albumeita erikoistilanteissa, kuten esittäessämme Arisen kokonaisuudessan São Paulossa sijaitsevan metalliklubin vuosipäivillä. Heitimme heille siis tietynlaisen spesiaalikeikan. Teimme toisen erikoiskeikan Chaos A.D. -albumin merkeissä eräässä toisessa paikassa, mutta puhumme siis keikasta tai kahdesta, emme kiertueista.

– Ihmiset puhuvat Rootsista vielä tänäkin päivänä. Se on vaikuttanut niin moniin ihmisiin. Se kuulostaa helvetin hyvältä ja siltä, kuin olisimme tehneet sen vasta eilen. Soitamme Roots-kappaleita jatkuvasti. Olemme tänä vuonna ottaneet ohjelmistoomme kappaleita kuten Endangered Species, Dictatorshit, Spit ja Ambush – kappaleita, joita emme ole soittaneet vuosiin – mutta olemme tehneet niin merkkivuotta juhlistaaksemme. Kaiken muun työntäminen sivuun Roots-kappaleiden edestä olisi meiltä kuitenkin hyvin heikko esitys. Olemme täysin keskittyneitä nykyisiin tekemisiimme, uuden albumin ja levymerkin kanssa. Kunnioitamme menneisyyttämme, mutta elämme nykyhetkessä. Olemme missä nyt olemme ja vain sillä on merkitystä. Mielestäni meidän tulee elää nykypäivässä, eikä velloa menneisyydesämme.

Lisää luettavaa