Amerikkalaismuusikko Tim Bogert on kuollut. Suru-uutisesta kertoi basisti Bogertin pitkäaikainen aisapari rumpali Carmine Appice. Vakavasti sairas Bogert oli kuollessaan 76-vuotias.
Bogert soitti yhdessä Appicen kanssa perustamassaan Vanilla Fudgessa, Cactus-yhtyeessä sekä Beck, Bogert & Appice -voimatriossa, jonka täydensi kitaristi Jeff Beck. Bogert oli mukana myös Jeff Beck Groupissa näiden kiertäessä Euroopassa ja Japanissa 1970-luvun alkupuoliskolla. Lisäksi Bogert soitti Bo Diddleyn The 20th Anniversary of Rock ’n’ Roll -albumilla, keikkaili Grateful Dead -kitaristi Bob Weirin Bobby and the Midnites -yhtyeen kanssa sekä liittyi brittiläiesn Boxer-yhtyeen riveihin. Hän oli myös osa Hollywood Monstersin vaihtuvaa kokoonpanoa, jossa ovat vaikuttaneet myös muun muassa Vinny Appice, Don Airey, Paul Di’Anno ja Steph Honde.
”Tosiystäväni Tim Bogert menehtyi tänään. Hän oli minulle kuin veli. Olimme ystäviä yli 50 vuoden ajan”, Carmine Appice kertoo Facebook-julkaisussaan.
”Tim on ainutlaatuinen basisti. Hän inspiroi monia soittajia. Hän oli mestari paitsi revittelemään myös pitämään groovea ja Tim esitteli bassonsoittoon kokonaan uuden virtuositeetin tason. Kukaan ei soittanut kuin hän. Hänen bassosoolonsa saivat yleisöt villeiksi joka kerta. Ja joka ilta hänen soolonsa oli erilainen. Hän oli viimeisiä 60-luvun legendaarisia bassonsoittajia.”
”Tim oli myös älykäs. Kutsuimme häntä sen vuoksi Spockiksi. Häneltä saattoi kysyä mistä tahansa ja hän tiesi aiheesta jotain. Rakastin häntä kuin veljeä ja tulen todella kaipaamaan häntä. Kaipaan puhelinsoittoja, vitsailua, musiikkikeskusteluja ja upeiden aikojen muistelemista ja sitä, miten teimme musiikkia, joka potki perseelle.”
”Kenties ainoa hyvä asia siinä, jos läheinen sairastaa vakavasti, on se, että saat mahdollisuuden kertoa rakastavasi heitä ja miksi heitä rakastat. Tein niin usein ja oli koskettavaa kuulla vastavuoroisesti samoja sanoja. Mitään ei jäänyt välillämme sanomatta ja siitä olen kiitollinen.”
”Lepää rauhassa, partneri. Rakastan sinua. Nähdään toisella puolella”, Appice päättää kauniin muistokirjoituksensa.