Vauhti kiihtyy Tampere on Mansen uusin musiikkifestivaali – esiintyjinä The 69 Eyes, Kotiteollisuus, Klamydia…

11.5.2023 11:09

Tampereella järjestetään tänä kesänä ensimmäistä kertaa Vauhti kiihtyy Tampere -festivaali. Kaksipäiväinen festari juhlitaan 25.–26. elokuuta, ja tapahtumapaikkana toimii Hakametsän jäähallin parkkialue. Festivaalin aikana nähdän kaikkiaan 15 esiintyjää, joista 13 julkistetaan nyt ja loput kaksi myöhemmin.

Festivaalin järjestää Rauhala Media Oy:n Marko Savolainen. ”On kiva päästä järjestämään Tampereelle uutta festivaalia. Tampere on Suomen keskipiste, sinne on helppo tulla myös ympäryskunnista ja tapahtuma-alue on sopiva festivaalipaikaksi”, Savolainen sanoo tiedotteessa.

Vauhti kiihtyy Tampere tuo yleisön eteen sellaisia yhtyeitä ja artisteja kuin Portion Boys, Teflon Brothers, The 69 Eyes, Kotiteollisuus, Uniklubi, Klamydia, Jonne Aaron, Oku Luukkainen, Neon 2, Matti ja Teppo, Dingo, Antti Ketonen ja Korpiklaani. Viimeiset kaksi esiintyjää julkistetaan 1. heinäkuuta.

Tapahtuman kahden päivän liput ovat myynnissä festivaalin verkkosivuilla ja Ticketmasterissa alkaen hintaan 29,90 euroa. Hinnat ovat voimassa touko–kesäkuun ajan, 1. heinäkuuta lippujen hinnat nousevat.

Lisää luettavaa