Green Day -yhtyeen nokkamies Billie Joe Armstrong lanseerasi muutama viikko sitten No Fun Mondays -videosarjan, jonka tiimoilta tämä julkaisee Youtubessa coverkappaleita joka maanantai. Sarjassa on aiemmilla viikoilla kuultu Armstrongin tulkinnat Johnny Thundersin You Can’t Put Your Arms Around A Memory -kappaleesta sekä Tommy James & The Shondellsin I Think We’re Alone Now -biisistä.
Videosarjan tuoreimmassa osassa Armstrong ottaa tulkittavakseen puolestaan The Banglesin Manic Monday -kappaleen ja saa siihen apuja itseltään Bangles-laulaja Susanna Hoffsilta – unohtamatta tietenkään mainiota Lenny-koiraa! Katso video tuosta yläpuolelta.
Manic Monday on Princen alkujaan Apollonia 6 -yhtyeelle kirjoittama kappale, jonka tämä lopulta tarjosi Banglesin Different Light -albumille. Banglesin versio julkaistiin myös singlenä ja siitä tulikin yksi yhtyeen ensimmäisistä ja suurimmista hiteistä. Princen alkuperäisversio julkaistiin virallisesti ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna ilmestyneellä Originals-albumilla.
