Syyskuussa esikoislevynsä The Bones of What You Believe julkaissut skotlantilainen konepopkolmikko Chvrches vie Lies-videollaan scifi-tunnelmiin.
Yhtyeen laulaja Lauren Mayberry päätyi syyskuun lopulla otsikoihin avauduttuaan saamistaan seksistisistä viesteistä ja suoranaisista raiskausuhkauksista blogikirjoituksessaan.
Neljännen albuminsa Reflektor suuren kohun saattelemana julkaissut Arcade Fire esiintyi sunnuntai-iltana ensimmäistä kertaa järjestetyissä YouTube Music Awardseissa.
Gaalan taiteellinen johtaja, ohjaaja Spike Jonze ohjasi livemusiikkivideon yhtyeen kappaleesta Afterlife. Videon pääosaa näyttelee elokuvateattereissa parhaillaan pyörivän Frances Ha -elokuvan tähti Greta Gerwig.
Chicagon vaihtoehtorockpiirien kokeneesta kaartista koostuvan Califonen Frosted Tips -video ja etenkin itse kappale maistuvat varmasti esimerkiksi Wilcon ystäville.
Persoonallisena tulkitsijana tunnetun Tim Rutilin johtaman Califonen uusin albumi Stitches julkaistiin syyskuun alussa.
Viime kesänä Helsingin Juhlaviikoilla yhdessä Sonic Youth -legenda Thurston Mooren kanssa konsertoineen 80-vuotiaan taiteilija Yoko Onon ja Plastic Ono Band -yhtyeensä uudella Bad Dancer -videolla nähdään paljon tuttuja nimiä.
Muun muassa Beastie Boysin Ad-Rock ja Mike D, soul-legenda Roberta Flack, The Rootsista ja monesta muusta tuttu Questlove ja koomikko Reggie Watts esittelevät tanssiliikkeitään.
Yoko Ono Plastic Ono Band -kokoonpano julkaisi syyskuussa Take Me to the Land of Hell -albumin, jonka tuotti Onon poika Sean Lennon.