Vili Mustalampi ja Kolme vuotta elämää – ensinäytössä Marokosta käsin esitetty laulu suomalaisen miehen sielunmaisemasta

19.5.2023 10:51

Soundissa tulee tänään ensinäyttöön kelpo annos kotimaista lattaripoppia. Vili Mustalammen musiikki on tyyliltään samantyyppistä modernia lattarisoundia kuin suuren maailman latinoartisteilla, mutta uuden singlen teksti heijastaa suomalaisen miehen aivoituksia. Katso Kolme vuotta elämää -biisiin tehty musiikkivideo yläpuolelta.

”Kappaleen teksti on hyvin henkilökohtainen. Se kertoo synkistä epävarmuuden ajoista ennen hyppyä tuntemattomaan. Silti kaiken keskellä rakkaus kantaa. Muutimme perheen kanssa Marokkoon kolmeksi vuodeksi.Nyt kun puolitoista vuotta sitten alkanut matka uuteen kulttuuriin ja ilmastoon on puolivälissä, paikka tuntuu jo kodilta”, Mustalampi kertoo tiedotteessa.

Artistin mukaan uusi kappale äänitettiin ”marraskuisessa studiossa villasukat jalassa, ajatukset Kuuban kuumina puhaltavissa tuulissa”. Uudesta kotikaupungista Rabatista puolestaan löytyi videota varten ammattitaitoinen ohjaaja Mohammed Alouane sekä käsikirjoittaja Oussama El Baz. Kuvaustiimin kanssa sitten matkattiin Atlas-vuoristoon, Atlantin kalliorannoille ja vanhan kaupungin kujille.

Videon rahoittivat Mustalammen fanit joukkorahoituksella. Mustalammen kotisivut löytyvät täältä ja Facebook-sivu täältä. Laulajan voi nähdä kesän mittaan keikalla 26.7. Ylänen Valasrannassa, 29.7. Vesivehmaan Jenkkapirtissä, 5.8. Espoon Vamos a la playa! -tapahtumassa, 10.8. Espoon Cafe Merenneidossa ja 12.8. Vantaan Shamrockissa.

Lisää luettavaa