Volbeat yllättäen yhtä miestä köyhempi

14.11.2015 03:19

Tanskalaisyhtye Volbeat on lähtenyt eri teille Anders Kjølholmin kanssa. Basisti soitti orkesterin riveissä vuodesta 2001.

Osapuolet ilmoittavat erosta äärimmäiseen sopuisaan sävyyn:

– Pääsimme jakamaan hienoja kokemuksia lähes joka puolella maailmaa. Olemme kiitollisia Andersille hänen mainiosta panoksestaan tälle bändille, Volbeatin Michael Poulsen ja Jon Larsen sanovat.

– Oli mahtavaa soittaa Volbeatissa kaikkien näiden vuosien ajan. Toivon yhtyeelle kaikkea hyvää jatkossakin, Kjølholm puolestaan kertoo.

Volbeat työstää parhaillaan seuraajaa vuonna 2013 ilmestyneelle Outlaw Gentlemen & Shady Ladies -albumille.  Ensimmäisistä maistiaisista asiaa täällä.

Lisää luettavaa