Von Hertzen Brothers jää tauolle

12.5.2016 14:16

Von Hertzen Brothers on ilmoittanut jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle tauolle kesän keikkojen jälkeen. Kesän keikat bändi hoitaa uudenlaisella miehityksellä, kun veljeskolmikon taustalle tulevat rumpali Santeri Saksala ja koskettimiin HIM:istäkin tuttu Janne ”Burton” Puurtinen.

– Olemme useallakin tapaa tienristeyksessä bändin kanssa, Kie Von Hertzen toteaa. – Monet sopimukset ovat samaan aikaan nyt katkolla ja kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun bändi tosissaan alkoi painaa hommia. On siis itsetutkiskelun paikka ja aika virittää kompassisuuntaa tuleville vuosikymmenille.

”Monet sopimukset ovat samaan aikaan nyt katkolla ja kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun bändi tosissaan alkoi painaa hommia.”

– Vuodet ovat osoittaneet meidän olevan siinä mielessä tyypillisiä miehiä, että osaamme keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan, Mikko Von Hertzen perustelee. – Luominen ja varsinkin levyttäminen tarkoittavat meille hyvin kokonaisvaltaista itsensä ruoskimista ja haastamista. Prosessissa meidän kolmen kollektiivinen mieli menee tilaan, jossa kaikki muu tuntuu häiritsevältä ja turhalta. Tarvitsemme aikaa, rauhaa ja tilaa luodaksemme.

Uudet livevahvistukset korvaavat perinteisesti Hertzenien taustalla nähdyt Mikko Kaakkurinniemen ja Juha Kuoppalan.

– Santeri ja Burton ovat meille vanhastaan tuttuja jäbiä: Santeri, joka on lukioaikainen luokkatoverini, on tuurannut Kaakkuria meidän rumpalinpallilla aiemminkin, ja Burtonin kanssa olen soittanut aikaisemmin samassa bändissä, Cosmos Tangossa, kertoo puolestaan Jonne Von Hertzen. – Luonnollisesti keikoista tulee varmasti itsellekin yllätyksellisiä takarivin ollessa eri, mutta hauskaa tulee saletisti olemaan.

Tällä erää Von Hertzen Brothersin taru päättyy siis kiertueen viimeisellä keikalla, kotiareenalla Helsingin Tavastia-klubilla 19.8.2016.

10.06. Saaristo Open Air, Kaarina
11.06. M/S Viking Grace, Turku
17.06. Ilmajoen Musiikkijuhlat, Ilmajoki
09.07. Kainuun Musiikkijuhlat, Kajaani
22.07. John Smith Rock Festival, Laukaa
23.07. Steelhouse Festival, Ebbw Vale, Gwent, UK
24.07. Ramblin´ Man Fair, Maidstone, UK
19.08. Tavastia-klubi, Helsinki

 

Lisää luettavaa