Vuosia kestänyt naapurisota viimein päätökseen – Jimmy Page hävisi kiistan Robbie Williamsille

Luulitko, että oma naapurisi on vaikea tapaus? Jimmy Pagen ja Robbie Williamsin vihdoin lopun merkkejä osoittava naapurisota todistaa toisin.
19.12.2018 17:38

Kuten olemme aiemmin uutisoineet, Jimmy Pagen ja Robbie Williamsin välinen kiista on kestänyt enemmän tai vähemmän vuodesta 2013 saakka. Tähtien sodan viimeisimpänä käänteenä Page yritti estää Williams rakennuttamasta taloonsa maanalaista uima-allasta. Kitaristilegenda perusteli rakentamisesta johtuvan tärinän vahingoittavan hänen 1800-luvulla rakennettua goottilaista kartanoaan.

Page joutui harmikseen kärsimään taistelussa lopullisen tappion. Tiistai-iltana Kensingtonin kaupungintalolla kokoontunut rakennuslautakunta päätti, että Williams voi aloittaa uima-altaansa sekä sen yhteyteen suunnitellun kuntosalin rakennustyöt kunhan poptähti huolehtii, että remontista aiheutuva tärinä pysyy vaaditulla tasolla ja rakennusten perustukset eivät liiku sen johdosta.

Aiemmin kuluvan vuoden toukokuussa rakennuslautakunta viivästytti Williamsin rakennussuunnitelmia ja vaativat tämän edustajia selvittämään remontista aiheutuvan tärinän määrän ja maan liikkumisen sekä mahdollisten varotoimenpiteiden, kuten pelkästään käsityökalujen käytön harkitsemista.

Williamsin täytyy myös maksaa takuusumma, josta naapuritaloihin mahdollisesti aiheutuvat vauriot olisi määrä korjata tai asemakaavan määräyksiä rikotaan.

Page on asuttanut Lontoon-kartanoaan vuodesta 1972 lähtien. William Burges suunnitteli talon kodikseen ja galleriakseen 1800-luvulla. Arvokiinteistön puolesta huolestunut Led Zeppelin -legenda kertoi aiemmin tänä vuonna soittavansa kotonaan vain akustista kitaraa, jotta talon herkät seinämateriaalit eivät kärsisi.

Naapurisota oli pahimmillaan joulun alla 2016, kun Williams epäili rock-ikonin kärsivän mielenterveysongelmista. Alun perin Take Thatista tunnetuksi noussut laulaja pyysi sittemmin lausuntoaan julkisesti anteeksi.

Naapurisodan uusimmista käänteistä uutisoi muun muassa NME.

Lisää luettavaa