Willow Smith: valkoiset miehet ovat olleet liian kauan metallimusiikin portinvartijoina – ”Rock on aina inspiroinut minua”

Willow Smith julkaisee perjantaina uuden, vahvasti kitaravetoisen levyn.
4.10.2022 15:42

Willow Smith, 21, on tehnyt uraa musiikin parissa jo 15-vuotiaasta saakka. Hän on kokeillut urallaan kaikenlaista debyyttilevy Ardipithecusin (2015) kokeellisesta popista ja neosoulista dream popin ja psykedeelisen folkin kautta viimeisimmän Lately I Feel Everything -levyn (2021) indie rockiin ja pop-punkiin. Perjantaina 7.10. ilmestyy uusi Coping Mechanism -pitkäsoitto, jolla Willow Smith jatkaa kulkuaan entistäkin pitemmälle kitaravetoisen rockin ja jopa metallin maailmaan.

”Rock on aina inspiroinut minua. Olen syntymästäni asti saanut innoitusta Deftonesilta, Lamb of Godilta, Crowbarilta”, Smith luettelee tuoreessa Guitar.comin haastattelussa ja nostaa yhdeksi suureksi esikuvakseen äitinsä Jada Pinkett Smithin, joka lauloi muun muassa Ozzfestissä esiintyneessä nu metal -yhtye Wicked Wisdomissa.

”Hän oli ehdottomasti ensimmäinen minua inspiroinut artisti. Hän oli ensimmäinen rokkari, jonka esiintymisen näin läheltä.”

Willow on saanut osakseen myös vähättelyä eikä hänen rokimpaa puolta ja taustaa oteta aina tosissaan. Hän kuitenkin haluaa vain levittää rakastamansa musiikin ilosanomaa laajemmalle yleisölle.

”Mielestäni ainoa syy, miksi tällaista musiikkia kuuntelee suurimmaksi osaksi vanhemmat, valkoiset miehet, on se, että valkoiset miehet ovat olleet metallimusiikin portinvartijoita niin pitkään”, Smith tuumii.

”Mutta rock kuuluu kaikille ja yritän tuoda omaa väkeäni siihen tilaan, jossa me sitten fiilistelemme kuten meillä on aina tapana. Toivottavasti se valkoinen, vanha jäbä pystyy myös fiilistelemään.”

Lisää luettavaa