Yhdysvaltain suurin soitinliikeketju pahoissa vaikeuksissa – 45 miljoonan dollarin korkomaksut jäivät maksamatta

26.10.2020 21:49

Yhdysvaltain suurin soitinliikeketju Guitar Center valmistautuu mahdollisesti jättämään konkurssihakemuksen ensi kuussa, raportoi The New York Times. Yhtiö jätti aiemmin tässä kuussa maksamatta 45 miljoonan dollarin korkomaksut.

Timesin tietojen mukaan Guitar Center neuvottelee parhaillaan velkojiensa kanssa konkurssimenettelystä, jonka toivotaan saavan yhtiön taseen kuntoon vuonna 2021. Guitar Center myi viime tilikaudella soittimia 2,3 miljardin dollarin edestä, mutta velkaa sillä on 1,3 miljardia dollaria.

Yhtiö on paininut taloudellisten vaikeuksien kanssa jo miltei vuosikymmenen ajan, eikä koronaepidemia ole ainakaan edesauttanut yhtiön lähemmäs kolmensadan kivijalkaliikkeiden toimintaa.

Guitar Centerin ongelmista huolimatta useat kitaravalmistajat, Fender etunenässä, ovat raportoineet myyntiennätyksistä ammattimuusikoiden ja harrastajien kärvistellessä karanteenioloissa ja tilaillessa uusia soittimia.

Lisää luettavaa