Yhteenpalannut The Hellacopters esiintyi Sweden Rock Festivalilla – tältä kauan odotettu paluu näytti ja kuulosti

11.6.2016 13:18

Supershitty to the Max! -debyyttialbuminsa 20-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi Ruotsin rock-ylpeys The Hellacopters palasi alkuperäiskokoonpanossaan Sweden Rock Festivalin lavalle eilen (10. kesäkuuta) Sölvesborgissa. Backyard Babiesista ja Michael Monroen sooloyhtyeestäkin sittemmin tunnettu perustajajäsen Dregen poistui alunperin orkesterin riveistä jo vuonna 1998 ja kymmenisen vuotta myöhemmin yhtye laittoi kokonaan pillit pussiin – aina eilispäivään saakka.

Ohessa hieman tunnelmapaloja paluukeikan tiimoilta. Jää nähtäväksi, kuinka yhtye aikoo tästä eteenpäin jatkaa – jos lainkaan – joten nauttikaamme nyt kun siihen on aihetta.

 

Lisää luettavaa