Yoko Ono julkaisi John Lennonin syntymäpäivänä uuden (ja hieman erilaisen) version Imaginesta

10.10.2018 09:16

Mikäli erään nimeltä mainitsemattoman pölvästin ajatuksenjuoksu olisi ollut 8. joulukuuta 1980 vähän tolkullisempaa, olisi eilen juhlittu John Lennonin 78-vuotispäivää. Mutta kun kävi niin kuin kävi, voimme vain miettiä, mitä kaikkea Beatles-ikoni olisi saanut myöhemmällä iällä aikaiseksi – ja kuunnella Yoko Onon uutta Imagine-tulkintaa. Tarkasta esitys yläpuolelta.

Uusi versio on peräisin leskirouvan uudelta Warzone-albumilta, joka sisältää muitakin uusia versioita vanhoista biiseistä. Albumin virallinen julkaisupäivä on 19. lokakuuta. Lisätietoja aiheesta löytyy täältä.

Lisää luettavaa