My Morning Jacket kuulostaa viidennellä albumillaan yhtyeeltä, joka yrittää kovasti olla loistelias, luova ja yllätyksellinen. Näyttämisen halu on ymmärrettävää. Vuonna 2003 ilmestynyt briljantti It Still Moves todisti Kentuckyn poikien kykenevän reilusti keskivertoa indiesuoritusta korkeammalle. Ylistetyn yhtyeen utuisesti kaiutettu sointi oli tunnistettava ja vangitseva. Pari vuotta sitten ilmestynyt Z -albumi soi monta piirua puleeratummin ja tuore Evil Urges jatkaa samaan suuntaan. Laulaja-lauluntekijä Jim James on päättänyt riisua My Morning Jacketin olemuksesta loputkin höyryt ja tuoda tilalle hiotumpaa ja aikuisemmin rönsyilevää 1970-lukulaisuutta.
Kovasti tuntuu siltä, että jalostusprosessissa on hukattu jotakin olennaista My Morning Jacketin vetovoimasta. Levyn sikamaisen samettisesti soiva countrysoul-
klangi alkaa muistuttaa munatonta AOR-tuotantoa, jossa palaset ovat paikallaan, mutta joka ei oikeasti liikuta mitään missään. Sielukkuutta simuloivat falsettiujellukset tuntuvat pakotetuilta ja intensiiviseksi aiottu komppailu kuulostaa tyypilliseltä valkoisen rockmuusikon funk-leikiltä eli levottomalta rähmäilyltä. Onneksi Highly Suspicious-laulun naurettava Prince-vikinä on kuitenkin levyn ainoa täydellinen munaus.
Mahtipontisen aikuisretroparaatin seassa on myös todella onnistuneita vetoja. Suoraviivaisimmissa lauluissa Jim Jamesin kipparoima ryhmä saa yhä aikaan upean tunnelman. Olisiko vähempi puserrus ja hinkkaaminen riittänyt kautta koko levyn?
