Kentuckylaisella My Morning Jacketilla on myyttinen maine. Komealla falsetolla laulavan Jim Jamesin kovalla kädellä johtamaa yhtyettä pidetään yhtenä uuden kosmisen americanan johtotähdistä. Pitkien ja hurmoksellisten keikkojen ja ehkä myös runsaan naamakarvoituksen ansiosta bändiä on kutsuttu jopa 2000-luvun Grateful Deadiksi.
Yletöntä kaikua rakastava My Morning Jacket on onnistunut levyillä harvoin. It Still Moves -kiekolla (2003) kiteytyivät yhtyeen varhaiset ideat. Sen jälkeen ryhmä vaihtoi levy-yhtiötä ja ryhtyi puleeraamaan soundiaan. Evil Urges -levy (2008) oli kummallinen perinnetyylien ja aikuisen radiorockin hybridi, jolla My Morning Jacket saattoi voittaa itselleen uusia faneja, mutta taatusti myös kadotti osan uskollisista.
Evil Urgesin jälkeen täytyi muuttua. Niinpä yhtye palaakin värikkäällä Circuitalilla hieman taakse päin, soul-vaikutteet mukaan tuoneen Z-levyn (2005) tunnelmiin. Etenkin kahden ensimmäisen kappaleen ajan, komeasti kasvava Victory Dance ja rento mutta suuri nimibiisi, kaikki on täydellisesti kohdallaan. Eikä pakka leviä pahasti myöhemminkään.
Ideoiden kiteyttäminen yhteen johdonmukaiseen tyyliin ei ole My Morning Jacketin juttu, mutta etenkin Evil Urgesilla yhtyeen nokkela eklektisyys oli raivostuttavaa. Tällä kerralla koko levyn kuuntelu onnistuu vaivatta eikä tarvitse tyytyä vain noukkimaan rusinoita pullasta.
