Suuresta surusta kasvoi epätäydellinen mestariteos – Nick Caven uusi albumi on entisiäkin ahdistavampi

Nick Cave & The Bad Seeds
Skeleton Tree
Bad Seed Ltd.

Nick Caven uusimmasta ei voi puhua viittaamatta taustatarinaan. Toisaalta, monet levylle päätyneistä lauluista olivat aika valmiita jo ennen kuin toinen Caven kaksosista syöksyi tapaturmaiseen kuolemaansa, eli se ei selitä kaikkea.

Mutta se värittää kaiken.

Levyn avaava Jesus Alonen alussa joku syöksyy taivaalta Caven perheen kotipaikan Brightonin lähellä, mutta eri puolella kaupunkia kuin missä Caven poika Arthur kuoli. Adurin puolella tapahtui vuonna 2015 lentonäytösonnettomuus, jonka seurauksena 11 ihmistä kuoli. ”Crash landed in a field”, Cave laulaa. Ehkä ylitsepääsemätön yksityinen suru on nyt nivottu helpompaan ja näkyvämpään julkiseen. Ehkä surun terävin terä voidaan näin atomisoida.

Laulussa esitellään sarja henkilöitä, jotka ovat kuin Caven uransa aikana kirjoittamien laulujen galleriasta. Kertosäkeessä lauletaan ”With my voice, I am calling you”. Minulle tulee aina olo, että Cave kutsuu näitä hahmoja, kuten aina laulua tehdessään, mutta tällä kertaa ne eivät vastaa.

Skeleton Tree on häviävän bändin soittama levy.

Tuloksena on levy, joka ei ehkä ole samalla tavalla groteski kuin mihin olemme Caven tarinoilta tottuneet, mutta paljon ahdistavampi ja surullisempi – levy, jossa on paljon tuttua, mutta kaikki on toisin. Skeleton Treeltä löytyy tarpeeksi raamatullisia viittauksia ja kollektiivista alitajuntaa stimuloivaa seksuaalisuutta ettei kulttuurishokki iske.

Rings Of Saturn vie seksin samoihin liskoaivomaisemiin, jonne se kuuluu William S. Burroughsin maailmassa – selkärangattomia eläimiä, eritteitä, kuolemaa, ekstaattista itsetuhoa. Rakkauden pimeä puoli on vahvasti läsnä, mutta biisin soundi on jopa uusromanttinen ja vie ajatukset aikaan, jolloin musiikkiteknologia oli loputtoman kasvun ja optimismin ääni.

Levyn huippukohta itselleni on Anthrocene. Taustalla virtaa Cavelle ominainen pianoballadi, mutta sen päälle on kaadettu vellova massa häiriöääniä ja free jazz -rumpuja. Biisin nimi tulee vähemmän käytetystä nimestä maapallon geologiselle epookille, jota dominoi ihmisen toiminta. Yleisempi on anthropocene eli antroposeeni. Oman lajimme nimen antaminen geologiselle ajanjaksolle on tietenkin pahimman sortin hybristä emmekä me tätä menoa säily hengissä niin pitkään, että tässä sille olisi katetta. Pari vuosisataa sekoilua ja sitä seuraava tuho eivät täytä epookin vaatimuksia.

Hybris on yksi levyn avainkäsitteitä.

Levy on kuin huonosti istuva paita, kuin puristava kenkä, kuin ääneksi taltioitu, tuskallinen ihottuma.

Skeleton Tree on häviävän bändin soittama levy. The Bad Seedsin ääriviivat hämärtyvät ja se katoaa taustaan. Jäljelle jää sarja pitkiä, edellämme tulevaisuuteen kuuluvia kaikuja.

Löysin The Birthday Party -yhtyeen 1980-lukulaisena teininä. Siitä alkoi yhteinen matkani Nick Caven kanssa. Omalla tavallaan se päättyi vuonna 1986 ilmestyneeseen albumiin Tender Prey. Sen jälkeen en enää ottanut levyjä sydämeeni samalla tavalla kuin aiemmin. Ennen kuin nyt. Skeleton Tree on kiinnostavin, syvin ja eniten iholle tuleva levy sitten Caven soolouran alkuvuosien. Ollakseen niinkin pitkän uran tehneen taiteilijan teos, levy on kuin huonosti istuva paita, kuin puristava kenkä, kuin ääneksi taltioitu, tuskallinen ihottuma. Tässä ollaan niin kaukana täydellisyydestä ja täydellisyyshakuisuudesta, että se on jo loistavaa.