Minne unohtui särmä, mihin jäi jännite? Arviossa Nick Caven vähemmän nautinnollinen Ghosteen

Nick Cave & The Bad Seeds
Ghosteen
Bad Seed Ltd.

Mielenkiinto Nick Caven musiikkia kohtaan alkoi etääntyä hänen laantuessaan jyrkemmistä ja kouraisevammin iskevistä tunnekuohuista oman henkisen maailmansa seesteisempiin, verkkaisempiin ja hartaampiin hymistyksiin. Caven ei toki olettanut jatkavan grand guignol -raakuuksien parissa teatraalisten murhaballadien johdatuksella, mutta ei myöskään hidastavan rytmiikkaansa ja Bad Seeds -soitantaa näin laahaavien hymnien ja lyriikan lausunnan tasalle.

Ghosteenin pelkistetyt soundit ovat hyvinkin kiehtovaa äänimattoa, mutta jäyhät melodiat ja pateettiset äänenpainot vievät kappaleista parhaan särmän ja sykähdyttävimmän jännitteen sekä melodiset muuntautumistehot.

Ghosteenin pelkistetyt soundit ovat hyvinkin kiehtovaa äänimattoa, mutta jäyhät melodiat ja pateettiset äänenpainot vievät kappaleista parhaan särmän ja sykähdyttävimmän jännitteen sekä melodiset muuntautumistehot.

Levollisen keskittynyt kerronta ei suinkaan vaikuta itsetarkoitukselliselta tunnetilan venytykseltä, mutta vilpitön ja vaistonvarainenkaan tunnetilan haku ei tee kappaleista erityisen kiinnostavia tai kuuntelukokemuksen välittömään uusimiseen yllyttäviä – saati nautinnollista musiikkia.

Runolliset kielikuvat avautuvat tumman kohtalokkaan lauluäänen ja kirkkaan korkealta lausuttujen säkeiden vaihtelussa, jolle musiikillinen kauneus antaa siloisen ja yllätyksettömän, vähädetaljisen taustamaiseman. Kannen kitsch-henkisesti taiteellinen fantasiamaalaus vaikuttaa lähes sarkastiselta satuvisiolta Caven aivoituksista.

Soitannon säyseys jättää musiikillisen dramatiikan laulajan kontolle, eikä Bad Seeds omaksu kiinteän ja itsenäisen yhtyeen roolia tarkkaan siivutetuissa soitinnuksissa. Caven solistista asemaa vahvistaa pianokoskettimien rytminen painotus, kun elektronisempi koskettelu aaltoilee sanattoman kuorolaulun rinnalla. Vähäiset perkussio-osuudet ovat todella hillityt.

Hämmentävintä Ghosteenissa on hallittu määrätietoisuus ja vakuuttavuus, ikään kuin Cave olisi päässyt juuri haluamaansa lopputulokseen. Setti lauluja kietoutuu toisiinsa tiiviiksi musiikin kimpuksi. Kokonaisuudesta ei saa irrotettua yksittäisiä lauluja täkyiksi, vaan koko intiimi kamari- tai kappelikonsertti on maltettava kuunnella kaikessa rauhassa läpi. Siltä pohjalta albumi voi löytää aikansa, paikkansa ja vastaanottavaisen mielen samaan tapaan kuin kiireettömät ja vaitonaiset venäläiset taide-elokuvat.