Levyarvio: Jalat tanakasti katutasossa – Jukka Gustavsonin & Street Levelin dynaaminen svengi puhuttelee

Jukka Gustavson & Street Level
Natural High
Rockadillo

Jukka Gustavson & Street Level -trio perustettiin alun perin vain paria keikkaa varten. Muusikkojen kemiat kuitenkin toimivat niin herkullisesti, että yhteistyötä päätettiin jatkaa. Yhtye käyttää maanläheistä nimeä, sillä ensimmäinen konsertti soitettiin Porvoossa kahvilan katutasossa.

Helsingissä pitkien sessioiden aikana äänitetty Natural High tuo esille ryhmän vahvan näkemyksen. Musiikin perusta lepää melodisessa progressiivisessa rockissa, mutta teoksissa löytyy tilaa myös fuusioituneelle jazzille ja funkille. Enimmäkseen instrumentaalinen kokonaisuus kuulostaa ansiokkaan dynaamiselta.

Kirkkaimman valokeilan anastaa lähes kaikki biisit rustannut kosketinsoittajalegenda Jukka Gustavson. Virtuoosin hyväilemät syntikat sekä Hammond-sähköurut kuulostavat retroilevan pehmeiltä, mikä ajoittain vie mielikuvat Wigwamin loiston päiviin 1970-luvulle saakka.

Sormiomestaria tukevat basisti Jan-Olof Strandberg ja rumpali Thomas Törnroos. Kaksikon jäntevä svengi porautuu sävellysten ytimeen tavalla, joka tuottaa vetoavaa väreilyä. Etenkin Strandbergin taipuisa työskentely viehättää.