Demoefekti 11/2022

Tällä viikolla Demoefektissä Kuolevi, Pettyneet katseet, Antivalent ja King's Gone.
18.3.2022 15:09

KUOLEVI

Tampereen Kuolevi soittaa punkahtavaa alternative rockia. Rokkibiisi on täynnä hyviä melodioita ja toimivia dynamiikan muutoksia. Varsinkin kertosäe on erinomainen. Lisäksi kappale on sanoituksellisesti oivaltava ja rehellisen tuntuinen. Kolmeminuuttinen biisi ei sisällä mitään ylimääräistä. Jos jostain pitäisi valittaa niin äänimaailma on aika pelkistetty ja demomainen. Toisaalta se on varmasti tietoinen valinta ja sopii biisiin hyvin. Vähän tukevampi miksaus jättäisi silti ammattimaisemman vaikutelman. Näinkin viikon paras.

facebook.com/Kuolevi

PETTYNEET KATSEET

Turun Pettyneet katseet soittaa raskasta punk rockia. Rakettimiehet lähtee käyntiin hyvällä kitarasoundilla ja mukaansatempaavalla riffillä. Mukaan astuva rumpukomppi potkaisee biisin tehokkaasti vauhtiin, mutta samalla soundien taso myös laskee. Äänimaailma on aika sekava ja laulu on miksattu aivan liian äänekkääksi. Itse biisi on varsin hyvä ja energinen. Bändi onnistuu samalla kunnioittamaan punk rockin perinteitä ja luomaan jotain uutta ja omaperäistä. Toteutuksessa olisi silti vielä vähän hiomista.

instagram.com/pettyneetkatseet

ANTIVALENT

Seinäjoen Antivalent on kirjoittanut saatekirjeensä rikkonaisella englannin kielellä. Tarkoituksena on kai vertailukohtien asettaminen Biffy Clyron ja Kings of Leonin kaltaisiin ulkomaisiin artisteihin, joilta bändin musiikki kuulostaakin. Soitto pelaa moitteettomasti ja Heavyn soundit ovat erinomaiset eivätkä kalpene ollenkaan yllämainittujen artistien rinnalla. Itse biisikin on varsin hyvä ja tarttuva, mutta myös vähän pintapuolinen ja tavallinen. Toteutuksesta kuitenkin täydet pisteet.

instagram.com/antivalentofficial

KING’S GONE

Imatran King’s Gone soittaa kasarivaikutteita hard rockia power metal -vokalistilla varustettuna. Kiekuminen ja musiikki eivät tunnu ihan sopivan yksi yhteen. Sanoitukset ja tyyli tuovat mieleen Dion, mutta erittäin vahvasta äänestä huolimatta laulajan nuotissa pysyminen ei ole ihan Dio-tasoa. Soitto pelaa kiitettävästi ja sounditkin ovat varsin hyvät, mutta lopputulos jättää kuitenkin aika sekavan vaikutelman ja kolmeminuuttinen biisi tuntuu lopulta paljon kestoaan pidemmältä.

facebook.com/kingsgoneofficial


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

Lisää luettavaa