Demoefekti 20/2020

Advent of Fire

Tämän viikon Demoefektissä Advent of Fire, Traitor's Burden, Kiusa ja Sacred Dimension.

ADVENT OF FIRE

Etelä-Pohjanmaan Advent of Fire yhdistelee vanhan koulukunnan bläkkistä death metal -poljentoonsa. Päällisin puolin simppeli biisi on lopulta aika taitavasti rakennettu sävellys. Rytmejä, tempoja ja tunnelmia vaihdellaan luontevasti ja mielenkiinto pysyy yllä koko biisin kuuden minuutin keston ajan, ehkä puolivälin instrumentaaliosiota luukuunottamatta. Lisäksi bändi kuulostaa piristävän autenttiselta. Sopivan häijyt sanoituksetkin. Vaikka vertailukohteita löytyykin esimerkiksi Shiningista, ei Advent of Fire jäljittele ketään. Soittoa voisi vielä vähän tiukentaa, mutta hyvä näinkin.

facebook.com/adventoffire

TRAITOR’S BURDEN

Jyväskylän Traitor’s Burden soittaa death-vaikutteista progressiivista metallia. Aeon Splitter lähtee liikkeelle vakuuttavasti pienillä rytmisillä kikoilla jotka nostavat mukavasti biisin jännitettä. Laulun alkaessa homma alkaa kuitenkin vähän hajota käsiin. Deicidemainen örinä kuulostaa kyllä sinänsä hyvältä, mutta miksauksessa sitä ei olla saatu sopimaan bändin äänimaailmaan. Melodisemmissa kohdissa koherenssi kärsii vielä pahemmin. Sävellyksenä ja varsinkin sovituksena Aeon Splitter on kuitenkin erittäin hyvä. Selkeämmillä soundeilla toimisi varmasti moitteettomasti.

facebook.com/traitorsburden

KIUSA

Kiusa lähetti vuosi sitten Demoefektiin hienon ensimmäisen biisinsä Et saa kiinni. Nyt bändi on saanut kasaan ensimmäisen EP:nsä, jonka avausraita Lähde pois on. Tyyli on pysynyt samana kasarivaikutteisena indie rockin ja punkin yhdistelmänä, joskin nyt kuultavissa on thehorrorsmaisia shoegaze-vaikutteitakin. Lähde pois ei ole niin välittömän mukaansatempaava biisi kuin Et saa kiinni, mutta jää sekin takaraivoon muutamalla kuuntelukierroksella. Vaikka biisi on erittäin hyvä, shoegazemaisen kaikuva äänimaailma jää vähän sekavaksi. Ehkä juuri The Horrorsin miksauksesta kannataisi ottaa mallia.

facebook.com/kiusayhtye

SACRED DIMENSION

Hangon Sacred Dimension yhdistää elektronisempia soundeja metal coreen. Laulajia on kolme, joten valikoimasta löytyy niin puhdasta laulua, örinää kuin karjumistakin. Aika monipuolisesta ja omaperäisestä keitoksesta on siis kyse. Valitettavasti lisäarvon tuomisen sijaan synasoundit lähinnä vievät terää ryttäykseltä ja growl-laulu ei oikein toimi. Dreamtheatermainen puhdas laulu kuulostaa hyvältä, mutta sopii biisiin sävellyksellisesti vähän huonosti. Lahjakkuutta löytyy moneen suuntaan, mutta lopputulos on aika sekava. Kitaransoitto on todella taitavaa ja vakuuttavaa.

facebook.com/sacreddimensionfinland


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä.