Demoefekti 20/2015

Tällä viikolla Demoefektissä arvioitavana OD, Six Minutes, Wonderye ja Karmia.
15.5.2015 13:11

OD

Do You Believe tuo mieleen Sammy Hagarin aikaisen Van Halenin ja 80-luvun Rattin. Sävellyksenä biisi on erinomainen. Pop-koukkuja ja tarttuvuutta löytyy, mutta innovatiivisella ja täysin luonnollisella tavalla. Kasari-intoilussa ei olla menty äärimmäisyyksiin. Vaikka biisi itsessään on parhaita hair metal –traditioita kunnioittava, ovat soundit varsin modernit ja digitaalisen kirkkaat. Ainoa miinus tulee markkinoinnin puutteesta. Bändillä ei näyttäisi olevan kotisivuja eikä facebookia. Näin erinomaista musiikkia kannattaisi tuoda ihmisten kuultavaksi.

soundcloud.com/odfinland

SIX MINUTES

Six Minutesin Follow & Crash muistuttaa kappalerakenteeltaan ja dynamiikaltaan vahvasti HIMin Join Me in Deathia. Six Minutes on kuitenkin vähemmän teatraalinen bändi. Se näkyy myös HIMiä kuivempina ja selkeämpinä soundeina. Äänimaailmansa puolesta Six Minutesia voisi verrata The Killersiin. Follow & Crash on ammattitaitoisesti sävelletty, soitettu ja tuotettu biisi, mutta ei kovin kiinnostava tai omaperäinen. Sävellyspuoli on kuitenkin Six Minutesin ainoa ongelmakohta. Bändillä on hyvä soundi ja poikkeuksellisen vahvaääninen laulaja.

facebook.com/SixMinutesBand

WONDERYE

Kuopion Wonderye yhdistää kaksi Suomen kuuluisimmista ylpeydenaiheista; Mika Häkkisen ja Nightwishin. Andrewlloydwebbermäisen juustoista dramatiikkaa rikastutetaan melko eksoottisesti lauletulla englanninkielellä. Wonderye soittaa hyvin ja kappaleessa on monipuolisesti erilaisia elementtejä. Valitettavasti biisissä ei kuitenkaan oikein ole dynamiikkaa eikä selkärankaa. Sounditkin ovat vähän epätasapainoiset. Ideoita ja taitoa kuitenkin riittää, joten eivätköhän ongelmat ajan myötä korjaannu.

facebook.com/wonderyeband

KARMIA

Siinä missä OD:n pitäisi keskittyä enemmän markkinointiin, pitäisi Karmian keskittyä musiikkiin. Varsin ammattitaitoisia visual kei –tyylisiä promokuvia riittää. Toimivia biisejä bändillä sen sijaan ei ole. Sävellystä Alivesta on turha etsiä ja soundit ovat amatöörimaiset. Bändi soittaa ihan hyvin, mutta ei oikein tiedä mitä soittaisi. Kitarasoolo on pahimmalla mahdollisella tavalla spontaani yhden oton veto. Laulaja ei pysy nuotissa. Joku on nyt ymmärtänyt visual keista jotain väärin, jos ollaan ajateltu, että visuaalinen puoli olisi musiikkia tärkeämpää.

facebook.com/officialkarmia


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

Lisää luettavaa