Demoefekti 22/2015

Tämän viikon Demoefektissä arvioitavana Sayocean, Saturn III, The Rivet ja BEARS.
29.5.2015 20:04

SAYOCEAN

Turun Sayocean soittaa melodista alternative metalia. Bändin tarkasti soitettujen metallikitarakuvioiden ja Finger Elevenin tyylisen post-grungen yhdistelmä toimii paremmin kuin voisi odottaa. Slaves & Machines on onnistunut biisi niin sävellyksen, sovituksen kuin sanoitustenkin puolesta. Kertosäe on tarttuva, mutta biisiin nähden silti sopivan raskas. Soitto on erittäin hyvää ja Fear Factory -henkinen breikkikin toimii tuoden biisiin sopivaa lisädynamiikkaa. Slaves & Machines on kompakti kolmen minuutin biisi, eikä siihen ole jätetty mitään ylimääräistä. Viikon paras.

facebook.com/SayoceanOfficial

SATURN III

Saturn III soittaa retroa indie rockia Neutral Milk Hotelin ja Sunny Day Real Estaten hengessä. Saccharine on melodisesti oivaltava ja kappalerakenteeltaan erittäin onnistunut sävellys. Sovituksellisestikin bändillä on omaperäisiä ideoita ja se soittaa oikein hyvin. Soundit sen sijaan ovat vähän epäonnistuneet. Kertosäkeessä kaikki raidat ajetaan punaiselle, joka johtaa siihen, että koko biisi särkee ja kertsi jää säkeistöä hiljaisemmaksi. Kun bändi on kaikilta muilta osin erittäin hyvä, on ratkaisu luultavasti tarkoituksellinen. Mielestäni se ei kuitenkaan tee hienolle biisille oikeutta.

facebook.com/Saturniii

THE RIVET

Lappeenrannan The Rivet soittaa Sunrise Avenuen tyyppistä keskitien rockia. Laulajan aksenttikin tuo mieleen Samu Haberin. Biisinä Brother’s Fall on toimiva, mutta ei mitenkään erityisen mieleenpainuva. Laulaja ei aina pysy nuotissa ja kitarasoolo kuulostaa todella väkisin soitetulta, mutta muilta osin toteutus on ihan onnistunut. Soittaminen on tarkkaa ja selkeätä. Soundit ovat hyvät ja tasapainoiset, mutta nekin ovat erittäin pelkistetyt. Vähän liian kaavan mukaan mennään. Kokeilevampi ote voisi parantaa tuloksia.

facebook.com/rivetyhtye

BEARS

Joensuun BEARS soittaa hidasta ja melankolista, country-vivahteista indie popia. Laulaja kuulostaa Cult Of The Icebox Kingillä erittäin pitkästyneeltä ja sama tunne tarttuu kuuntelijaankin. Samaa parin soinnun kitarakuviota soitetaan koko biisin neljän ja puolen minuutin ajan, jonka päälle laulaja puhelaulaa sekavaa ja vähän kornisti sanoitettua tarinaa. Jenkkisoundia on haettu, mutta bändin americana ei kuulosta täysin vakuuttavalta kun esimerkiksi sanoituksessa Los Angelesista käytetään määräistä artikkelia.

facebook.com/bearsorchestra


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

 

Lisää luettavaa