Demoefekti 24/2021

Tällä kertaa Demoefektissä Verenkoira, Great Fate, The Heatons ja Ahven.
20.6.2021 20:24

VERENKOIRA

Ylivieskan Verenkoira kertoo saatteessaan sekoittavansa musiikissaan mm. black metalia, punkia ja poppia. Reseptistä tulee ensiksi mieleen Kvelertak. Joitain yhtymäkohtia löytyykin, mutta toinen bändin saatteesta löytynyt määre “menorokki” osuu Kaljantain perusteella lähemmäksi totuutta. Black metal kuuluu lähinnä laulusuorituksesta. Musiikki on raskasta rockia viikinkimetallimaisella kännäämisfiiliksellä. Biisissä on täysin vastustamaton groove ja soitto pelaa erinomaisesti. Kun sounditkin ovat kohdillaan ja sävellys pysyy kiitettävästi kasassa, on tästä helppo pitää. Kirkkaasti viikon paras.

facebook.com/verenkoira

GREAT FATE

Great Fate soittaa esimerkiksi Deep Purpleen verrattavaa vanhan koulun kitararockia. Melodisesti biisi on hyvä ja siinä on erinomaisen tarttuva kertosäe. Toteutuksessa olisi kuitenkin vielä vähän parantamisen varaa. Vaikka laulajan ääni onkin sinänsä oikein hyvä, tuntuu ääniala olevan musiikkityyliin nähden liian kapea. Lisäksi soitto on riffeistä sooloihin aivan liian pelkistettyä, eikä variaatiota ole tarpeeksi. Soundeista kuitenkin täydet pisteet. Biisi on varsin hyvä, mutta toteutusta kannattaisi vielä hioa. 

facebook.com/greatfate

THE HEATONS

Raahelainen The Heatons soittaa esimerkiksi Russian Loveen verrattavaa suoraviivaista kitararokkia. Ääntämyksen perusteella Mariaa luulisi ensin suomenkieliseksi biisiksi, mutta kun sanoista alkaa saada enemmän selvää, ilmenee kieleksi englanti. Soitto pelaa ja kitarasoundi on hyvä, mutta muilta osin äänimaailma jää liian sekavaksi ja meluisaksi. Kolmiminuuttinen kappale on sävellyksenä hyvä ja tasapainoinen, mutta vähän enemmän tarttumapintaa ja parempaa kertosäettä kaipaisi. Maria jättää keskeneräisen vaikutelman, mutta potentiaalia The Heatonsissa selvästi on.

facebook.com/theheatonsmusic

AHVEN

Ahvenen Maskipaskiainen kertoo erittäin toimivasti korona-ajasta ja siitä kuinka monella näinä aikoina tuntuu keittävän yli. Sanoitukset ovatkin biisin parasta antia. Huumoribiisin humppa on sävellyksellisesti aivan liian yksinkertaista ja kokonaisuus myös kärsii sekavasta sovituksesta. Kahden minuutin kohdalla biisi pysähtyy ja saadaan kuunnella puoli minuuttia kaikuefektien kyllästämää päämäärätöntä kitarointia, jonka jälkeen biisi jatkuu samaan malliin. Vaikka Maskipaskiaisen aihe onkin koominen, toivoisi bändin ottavan musiikkinsa vähän enemmän tosissaan.

facebook.com/ahvenverkossa


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä. 

 

 

Lisää luettavaa