Tuplakielitetyn kitaran kaiho – Hemmon testissä Taylor 150e

4.12.2014 15:41

Olen omistanut monta 12-kielistä kitaraa, mutta ne kaikki ovat joutuneet aamunkoitteessa armottomasti myyntilistalle, joko siksi, että niitä ei saa vireeseen tai ne eivät saatana pysy vireessä. Epävireisenä 12-kielinen mylly kuulostaa kammottavalta. Sydämessäni on silti aina ollut ihanasti helisevän tuplakielitetyn kitaran kaiho aina siitä saakka kun näin euforisen oloisen Irwinin säestävän sellaisella itseään Ei tippa tapa -biisissä.

”Pysyy vireessä vaikka röhkisi kuin sika maantien ojassa”

Taylor on kalliiden laatukitaroiden maineessa. Otin testiin äskettäin julkaistun kohtuullisesti hinnoitellun 150e-mallisen 12-kielisen akustisen, jossa on massiivikuusesta tehty ohut kansi. Sivut ja pohja ovat laminoitua sapele-puuta, jota myös kokopuukaula on. E-merkintä tarkoittaa Taylorin kehuttua ES-sähköjärjestelmää, jossa on tuhdisti enemmän mambojamboa ja mojoa verrattuna liiankin tutuksi akustisten kitaroiden parissa tulleeseen piezomikrofoniin perustuvaan äänenpoimintaan. Lisäksi ES-morjeksessa volume-, treble- sekä bass-potikat on upotettu nätisti kaikukopan etureunaan eli ne ovat myös ergonomisesti hyvin framilla, jos säätöön on tarvetta kauhomisen aikana. Otelauta on eebeniä.

Meksikossa valmistetun kitaran viimeistely on hämmästyttävän hyvää. Intonaatio on täydellinen ja soittotuntuma mukavan vaivaton ja kevyt, vaikka kieliä saakin painaa normiakustista kovempaa. Kaula on sopivan leveä ja tilaa on vaikka näppäilyyn. Tällä on ilo rämpytellä vaikka Rentun ruusua, kun on ollut jo viikon tiettömällä tiellä. Pysyy vireessä vaikka röhkisi kuin sika maantien ojassa. Kaiken tämän jälkeen on ihana herätä krapulassa kainalossa oma Taylor 150e, josta ropisee kredibiliteettipisteitä kudjussa.

Olen kokeillut Taylorin merkittävästi kalliimpia 12-kielisiä, eikä tämä jää niistä soundiltaan juurikaan jälkeen. PA-kamojen kautta vahvistettu sähköinen ääni on julman massiivinen. Tähän kitaraan on helppo ihastua loppuelämän ajaksi. Hintaan kuuluu myös hyvä puolikova kassi. Suosittelen tutustumaan. Tippa ei tapa, eikä tähän noin 850 euron hintaiseen Tayloriin ainakaan lompsa huku.

TAYLOR 150e
Lisätietoja: www.taylorguitars.com

Lisää luettavaa