Viri-virikone | TC Electronics PolyTune

11.5.2013 21:03

Vuosia palvellut uskollinen Boss TU-2 viritysmittarijalkapedaalini levisi, joten olin uutta luotettavaa viritysmorjesta vailla. Kuulin monien muusikoiden siirtyneen TC Electronicsin PolyTunen pariin, joten sellainen piti ottaa testiin.

Nuoruudessani 60- ja 70–luvuilla ei ollut tarjolla mitään sähköisiä viritysmittareita, vaan viritysääni otettiin pillistä, pianosta, ääniraudasta tai lankapuhelimesta (A). Aluksi toivottomalta tuntuvaan korvakuulolta virittämiseen oppi ja tottui lopulta. Käytän viritysmittaria lähinnä kieltenvaihdossa sekä hienovireen tarkistamiseen. Ostin ekan paskan mittarini vasta 80-luvun lopulla.

PolyTunessa ei ole mitään turhia nappuloita. On vain sisään- ja ulostulo sekä jalkakytkin. Laite on niin sanottu true bypass, joten sen pitäisi kelvata kultakorvillekin. Mittaria on helppo käyttää, näpäyttää vain yhtä kieltä, jolloin näyttö esittää kielen vireen tai rämpsäytetään kaikkia kieliä, jolloin näyttöön tulee kaikkien kielten vire, joskin väripallukat ovat sen verran pienikokoisia, ettei tulkkaaminen onnistu välttämättä hyvin valoisassa tilassa.

Tajusin vasta hetken soiteltuani ja viriteltyäni, että polyfoninen kaikkien kielten vireen samanaikainen näyttö on optimoitu EADGBE-normaalivireelle, joten jos käytät vaikka avovireitä, niin homma ei toimikaan. Mutta! Laitteen persuksissa on usb-portti, jonka kautta voi imuroida muitakin virityksiä valmistajan sivuilta, esim. pudotetun D-vireen voi käydä imuroimassa netistä. En tosin tiedä miten eri vireiden välillä sukkulointi tällöin onnistuu.

Joka tapauksessa tämä viritysmittari on tarkka ainakin yksittäisen kielen näyttömoodissa. Laitoin kokeeksi jopa säröpedaalin mittarin eteen, eikä se siitä häiriintynyt. Tämä on hyvä peli ja hintakin on kohtuullinen. PolyTunesta on myös pienempi ja halvempi Mini-malli, jossa ei ole usb-porttia ja virtalähdeliitäntäkin on päädyn sijasta sivulla.

TC Electronics PolyTune
Hinta noin 90 euroa

Lisätietoja: www.soundtools.fi

Lisää luettavaa