Esiintymislavoille palannut Jon Bon Jovi joutui lopettamaan keikan kesken – ”Minuun sattuu”

Laulaja palasi yhteineen aiemmin tänä kesänä keikkalavoille ensimmäistä kertaa äänihuulileikkauksen jälkeen.
24.7.2026 11:28

Bon Jovi -yhtye palasi kesä-heinäkuun taitteessa takaisin keikkalavoille ensimmäistä kertaa keulahahmo Jon Bon Jovin äänihuulileikkauksen jälkeen. Yhtye aloitti 7.7. yhdeksän keikan mittaisen residenssin New Yorkin Madison Square Gardenissa soittaen legendaarisessa venuessa keikan aina 2-3 päivän välein.

Eilen 23.7. oli vuorossa residenssin kahdeksas konsertti. Tämä keikka jouduttiin kuitenkin lopettamaan ennenaikaisesti Jon Bon Jovin ääniongelmien vuoksi. Yhtyeen setit ovat pääsääntöisesti koostuneet noin paristakymmenestä biisistä, mutta torstainen keikka lopetettiin neljäntenätoista kappaleena esitetyn Livin’ on a Prayer -klassikon jälkeen. Alempaa löydät yleisöstä käsin kuvattua videota tilanteesta.

”Tiedän, että tuotan teille pettymyksen eikä tämä ole ollenkaan tapaistani. Soitamme vielä yhden kappaleen ja tarvitsen siihen teidän apuanne. Meidän täytyy nyt ottaa iisisti, koska minuun sattuu”, laulaja totesi ennen kappaletta.

Yhtyeen edustajat kertoivat Rolling Stone -lehdelle lähetetyssä tiedotteessa Jon Bon Jovin kärsineen poskiontelotulehduksesta. Keskeytyneelle keikalle tullaan järjestämään korvaava keikka myöhemmin. Yhtyeen on tarkoitus soittaa viimeinen Madison Square Garden -keikka tulevana sunnuntaina 26.7.

Lue myös: Millaisessa kunnossa Bon Jovin laulu on taannoisten vaikeuksien jälkeen? Kuuntele itse, bändi palasi lavalle New Yorkissa

Youtube video