Åke Blomqvistin tanssivideon jalanjäljissä – Ville Leinonen innostui 1980-luvun diskosoundeista ja kutsuu kaikki tanssilattialle

8.3.2017 12:19

Ville Leinonen julkaisee Hei taas -albuminsa 10. maaliskuuta. Älä kuitenkaan suotta odota siihen saakka, vaan ota levy tarkasteluun vaikka välittömästi alapuolelta. Se kannattaa, on nimittäin lupaava teos kysymyksessä.

Hei taas on tavallaan jatkoa kymmenen vuoden takaiselle, iskelmälliselle Hei-albumille. Nyt iskelmää kuitenkin ammennetaan suomalaisen diskon maailmasta – eli siitä Åke Blomqvistin meemivideosta tutusta äänimaisemasta, jossa perinteinen iskelmä ja kevyt diskobiitti lyövät kättä. Tässä maailmassa ei revitellä twerkkaamalla vaan pyydetään ujosti, että anteeksi neiti, saisinko luvan.

Uuden albumin myötä herkkänä runopoikana aloittanut Leinonen on kulkenut tien iskelmästä pelottavien industrial-henkisen musiikin äärelle ja edelleen diskojumalaksi. Onkohan yksikään toinen suomalainen artisti tehnyt yhtä mittavia suunnanmuutoksia urallaan? Arvostusta moiselle rohkeudelle.

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa