Blind Channel tulee, oletko valmis? Väkivaltaisen popin suurlähettiläs esittelee debyyttilevynsä Soundin verkkosivuilla

27.9.2016 14:38

Vielä ehtii yksi ennakkokuuntelu tälle päivälle! ”Violent popiksi” musiikkiaan nimittävä oululaisyhtye Blind Channel julkaisee esikoislevynsä 30. syyskuuta, mutta eihän sitä kukaan siihen asti jaksa odottaa. Ota siis albumi haltuun jo näin etuajassa tuosta alapuolelta.

Yhtye itse kommentoi julkaisuaan seuraavasti:

”Hitto tätä on venattu! Viimeiset 3 vuotta ollaan koettu paljon, siis todella paljon parikymppisiksi sälleiksi. Yli 80 keikan, 7 maan, parin ison bändiskabavoiton ja lukuisten muiden noteerauksien jälkeen saatiin duunata albumi sellaisissa puitteissa, joista olisi voinut sillon kolme vuotta sitten vain unelmoida. Tuottaja Jonas Olsson ja miksaaja Jens Bogren (Amorphis, Arch Enemy, Devin Townsend) tekivät timanttista jälkeä puristaen biiseistä irti kaiken energian ja sen kerrostalon kokoisen fiiliksen, mitä haettiin, ja vielä vähän enemmänkin. Vallankumouksen aika on koittanut, nähdään Virgin Oilissa lauantaina!”

Eli mikäli haluat Blind Channelin levynjulkkarikeikalle, suuntaa Helsingin Virgin Oiliin lauantaina 1. lokakuuta. Mukana Ember Fall ja Rust N’ Rage, liput maksavat 10/12 euroa. Hyvä!

Lisää luettavaa