Timo Isoahon toimittaja suosikkilevysarja jatkuu jatkumistaan, ja tällä kertaa vastausvuoroon ennätti Timo Kotipelto. Stratovarius-laulaja luottaa valinnoissaan vankasti raskaan rockin kaanoniin, sillä miehen lista koostuu yksinomaan 1970–90-lukujen suurimmista klassikoista. Voisikohan Stratojen nuorin jäsen Matias Kupiainen soittaa Kotipellolle muutamaa valittua 2000-luvun tuotosta, jotta solistin albumilistalle saataisiin tuoreempiakin nimiä?
Stratovarius kiertää syksyn mittaan ahkerasti Keski-Eurooppaa. Yhtyeen seuraavat Suomen-keikat on buukattu marraskuulle, kun ryhmä konsertoi 2.11. Leppävirran Vesileppis-areenalla ja 3.11. Joensuun Unholy Winterfest -tapahtumassa. Katso orkesterin kaikki keikat täältä.
1970-luku – Deep Purple: Machine Head
”Machine Head on klassinen Purple-albumi, ja se sisältää muun muassa biisit Highway Star, Pictures of Home ja Smoke on the Water. Bändi on albumilla hurjassa vedossa ja kappalemetariaali on omaa luokkaansa. Erityismaininta menee solisti Ian Gillanille ja rumpali Ian Paicelle.”
1980-luku – Iron Maiden: The Number of the Beast
”Maiden on yksi kovimmista bändeistä meikäläiselle. Dickinsonin kuuluisa sireeni tuuttasi Ison-Britannian sumujen keskeltä niin lujaa, että se kuului Lappajärvelle asti. 1980-luvulla ilmestyi toki valtavasti muitakin hyviä levyjä, ja kunniamaininta täytyy antaa ainakin AC/DC:n Back in Blackille, Queensrychen Operation: Mindcrimelle, Black Sabbathin Heaven and Hellille ja Metallican Master of Puppetsille.”
1990-luku – Metallica: Metallica
”Tämän albumin biisimateriaalin tuntevat kaikki – ihan syystäkin –, ja jämäkät soundit toimivat edelleen. Heti kannoilla tulee Dream Theaterin Images and Words.”
2000-luku
”Odotahan… AIka hiljaista on!”
2010-luku
”Nyt on vielä hijaisempaa!”
Musiikkikirja: Parasta en osaa nimetä, mutta viimeisen lukemani musaopus oli Bruce Dickinsonin elämäkerta. Se oli muuten kohtuullisen hyvä!
Konserttitallenne: Pysytäänpä Iron Maidenin maailmassa. Live After Death (1985) tarjoaa kaiken, mitä hyvältä livejulkaisulta voi vaatia. Bändin meno on hemmetin kova, kappalemateriaali on ensiluokkaista ja lavasteet ovat ikoniset!