Aivot solmuun ihastuksesta – Laserskater vierailee Color Dolorin kiehtovalla Shy-videolla

Omalaatuinen indieduo Color Dolor valmistautuu neljännen albuminsa julkaisuun. Video on kuvattu Sturenkadun Mutterigalleriassa.
26.5.2021 08:52

Indiepopduo Color Dolor valmistautuu julkaisemaan neljännen albuminsa syksyllä. Ensimmäinen maistiainen levyltä on pehmeän kaunis Shy, jonka video saa nyt ensi-iltansa Soundin netissä. Katso Juha Ilmari Laineen ohjaama, todella kiehtovasti ja kekseliäästi toteutettu musiikkivideo yläpuolelta. Cameoroolin videolla tekee Laserskater, tuo mystinen hahmo Helsingin kaduilta.

Color Dolor (eli Stina Koistinen ja Nicolas Rehn) kertoo, että Shy on ”poplaulu ujoudesta ja rakkaudesta”.

– Laulussa aurinko paistaa ja päähenkilö on laittanut parhaat kenkänsä jalkaan. Kohdatessaan ihastuksensa hänen aivonsa menevät oikosulkuun, eikä hän saa sanaa suustaan, duo kuvailee.

Juha Ilmari Laineen kanssa yhtye on aiemmin tehnyt kaksi yhtä lailla kekseliästä videota, Running In The Dark ja Anyway The Wind Blows. Color Dolor voitti vuoden 2018 Love-albumilla Teosto-palkinnon.

Stina Koistinen ja Nicolas ”Leissi” Rehn ovat yhtä kuin Color Dolor.

Lisää luettavaa