Ennen kuolemaa: 1000 parasta albumia

Musiikkilistausten kuningaslaji on "Albumit jotka sinun täytyy kuulla ennen kuolemaasi". Jos satut kuolemaan ennen kuin olet kattavasti ja kanonisoiduin valinnoin tutustunut populaarimusiikkiin, on elämäsi ollut epätyydyttävää. Aiheesta on julkaistu useita paksuja opuksiakin, jollainen kainalossa voi turvallisin mielin marssia levykauppaan paikkaamaan levyhyllyä ja yleissivistystä.

Tällä kertaa kortensa kantaa kekoon The Guardian -lehti, joka juuri julkisti netissä oman 1000 levyn listauksensa. Itse nautin näiden listojen selailusta paristakin syystä: ensinnäkin on mielenkiintoista tutkailla, ketkä artistit on mukaan kelpuutettu ja mitkä levyt heiltä on valittu, ja toiseksi on hauska poimia listoilta itselle tuntemattomia nimiä muistiin myöhempää tutustumista varten. Guardianin lista ulottuu puolen vuosisadan takaisista jazz ja blues -levyistä uusimpiin indieihmeisiin, ja toki mukana on ainakin nimellisesti myös eri alagenrejä niin metallin kuin punkin puolelta.

Tässä vielä vähän perusteluja, joiden mukaan Guardianin lista on laadittu toimituksen sisäisten ehdotusten pohjalta. Etenkin neloskohta – eli yksittäisten toimittajien obskuurit ehdotukset – tekee juuri tästä listasta kiinnostavan:

"First, no single act can appear more than once – though where an artist has collaborated widely, they might pop up all over the place, as Brian Eno and Damon Albarn do.


Second, where there was a good alternative to the blindingly obvious album, we went for the alternative. After all, who needs to be told, yet again, to buy Revolver or Pet Sounds?
Third, we’re happy to have a slew of Various Artists albums, because there are plenty of underground scenes whose best songs came in the form of singles – why buy a Standells album when you can hear the great Nuggets compilation?
Fourth, there are a ton of little-known personal favourites in here. So when you stumble over a title you’ve never heard of, it’s because at least one of our writers desperately wants you to hear it."