Ensinäyttö: Pimeys kantaa huolta asuntoonsa jumahtaneesta ystävästään

Uudistunut, elektronisempi Pimeys ja uuden videon ensinäyttö.

Rumpalin poistututta kolmimiehiseksi typistynyt ja samalla soundiaan modernistanut Pimeys julkaisi pari viikkoa sitten toisen näytteen uudesta tyylistään. Tanssittava Aave-single on laulu sisäistä kamppailua käyvälle hyvälle ystävälle. Kappaleeseen on valmistunut vaikuttava video, joka saa ensinäyttönsä nyt Soundissa.

Juha Ilmari Laineen videolla seikkailee kappaleen tekstissäkin kuuluva tyyppi, joka on tainnut viettää hieman liian paljon aikaa itsekseen kotona. Huonossa kondiksessa olevaa miestä esittää kappaleen laulaja Joel Mäkinen.

– Olen ajoittain hyvin huolissani ystävästäni ja välillä tuntuu, että on mahdoton auttaa toista ihmisistä hänen yksityisissä ongelmissaan. Ainoa, mitä voi tehdä, on olla läsnä toiselle. Neuvominen ei auta. Itsellenikin on tuttua padota vaikeita tunteita sisälle, vetäytyä yksinäisyyteen ja jättää puhumatta asioista muille. Toivottavasti tämä biisi kannustaa meitä kaikkia puhumaan rohkeammin vaikeista asioista toisillemme. Olemme pelkoinemme ja toiveinemme kuitenkin hyvin samankaltaisia, Joel Mäkinen kertoo Aave-singlestä.

Pimeys. Kuva: Nick Tulinen