Pimeys palasi julistamaan maailmanloppua – katso kolmemiehiseksi typistyneen yhtyeen uusi video

11.1.2019 15:42

”Eikö ne tiedä, eikä ne nää, että maailma loppui tänään?” ihmettelee suomirockyhtye Pimeys uudella singlellään. Tänään ilmestyneeseen kappaleeseen on valmistunut myös yläpuolelta löytyvä, hienosti kappaleen tunnelmaa peilaava video.

Pimeys on uusiutunut kokoonpanoltaan sekä sitä myötä myös tyyliltään sitten parin vuoden takaisen Silkkitie-albumin. Syksyyn 2018 jatkuneen kiertueen päätteeksi rumpali Tuomo Laakso jätti yhtyeen, minkä seurauksena Pimeys päätti jatkaa kolmemiehisenä ja luoda nahkaansa astetta modernimmaksi ja suoraviivaisemmaksi. Luomistyötä on tehty tuottaja Jussi Jaakonahon kanssa.

– Kokoonpanon muutos pakotti meidät uudistumaan ja lähdimme tutkimaan ennakkoluulottomasti uutta kolmihenkistä Pimeyttä. Koimme, että ilman rumpalia emme ole enää rock-bändi. Olkaamme siis jotain muuta, yhtye kertoo.

”Uusi Pimeys on sielukasta, henkilökohtaista ja tanssittavaa musiikkia”

– Nyt musiikin kirjoittaminen ja äänittäminen on ollut todella inspiroitunutta ja vapauttavaa. Uusi Pimeys on sielukasta, henkilökohtaista ja tanssittavaa musiikkia, yhtyeen biisinkirjoittajat Joel Mäkinen ja Pekka Nisu paljastavat.

Kappaleen video toteutettiin yhdellä otolla, ja sen ohjasi Antti Kokkola.

– Halusimme toteuttaa videon yhdellä otolla. Siinä oli paljon harjoittelemista ja monen pallon piti mennä samalla lyönnillä pussiin, Pekka Nisu kertoo.

Lisää luettavaa